Mainos

Tanssitaiteen valtionpalkinto Liisa Nojoselle

Liisa Nojonen on pitänyt Porissa tanssikoulua lähes 30 vuotta ja ansainnut elämäntyöllään 15 000 euroa.

Tanssitaiteen valtionpalkinnon on saanut tanssitaiteilija Liisa Nojonen. Palkinto on tunnustus kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä työstä tanssitaiteen hyväksi.

Porissa asuva tanssipedagogi ja -taiteilija Liisa Nojonen on tehnyt merkittävän elämäntyön erityisesti jazz-tanssin ja modernin tanssin pedagogina. Hän on luonut Satakuntaan vilkasta esiintymistoimintaa ja pitänyt tanssikoulua lähes 30 vuotta. Nojonen on tehnyt koreografioita paitsi omalle ryhmälleen P.D.C. Pori Dance Companylle, myös Porin teatterille ja oopperalle.

Valtion tanssitaidetoimikunnan myöntämä palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Palkinto jaettiin perjantaina Helsingissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.