Mainos

Taru Sormusten Herrasta maailman ensi-iltaan

J. R. R. Tolkienin fantasiaklassikkoon perustuva Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen Ritarit -elokuva saa tänään maailmanlaajuisen elokuvaensi-iltansa.

Suomessa ensimmäiset näkivät elokuvan heti vuorokauden vaihduttua viime yönä.

Elokuva on herättänyt keskustelua myös ikärajojen takia. Taistelukohtausten väkivallan vuoksi ikärajaksi määrättiin aluksi 15 vuotta, mutta se laskettiin myöhemmin 11 vuoteen.

(MTV3)

Katso Meri Toivasen juttu yöllisestä näytöksestä (Huomenta Suomi 19.12.2001)
Käy elokuvan kotisivuilla
J.R.R.Tolkienin eeposta pidettiin pitkään tarinana, jota on mahdoton filmata. Elokuvatrilogian ensimmäinen osa on nyt kuitenkin valmis, ja sitä pidetään Tähtien sodan kaltaisena kulttielokuvana.

Uudessa Seelannissa kuvatun elokuvan päärooleissa ovat mm. näyttelijät Elijah Wood, Christopher Lee ja Viggo Mortensen.

Katso ohjaaja Peter Jacksonin ja näyttelijöiden haastattelu (Huomenta Suomi 19.12.2001)

Sormuksen ritarit -elokuva ei ole varsinaisesti lasten elokuva, vaan Tolkienin fantasiamaailma on tarkoitettu aikuisikäisille, muistuttaa Elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo. Elokuvassa on paljon väkivaltaa, osaksi hyvin yksityiskohtaisesti esitettynä.

Katso Matti Paloheimon haastattelu (Huomenta Suomi 19.12.2001)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.