Mainos

Tästä on Guggenheim-projektissa kyse

Designiin ja arkkitehtuuriin keskittyvä Guggenheim-museo on tarkoitus avata Helsingissä vuonna 2018.

Guggenheim-selvitysryhmä ehdottaa tänä aamuna julkistetussa raportissaan, että museo perustetaan kaupungin tontille Eteläsataman rantaan. Paikalla on nyt Kanavaterminaali.

Museon vuotuinen kävijätavoite olisi 500 000-550 000, joista 300 000 tulisi kotimaasta.

Museorakennuksen koko olisi 12 000 neliömetriä, josta kolmannes olisi näyttelytilaa.

Rakennuksen alustava kustannusarvio on 130-140 miljoonaa euroa. Helsinki rahoittaisi hankkeen julkisin varoin, mutta odottaa rahoitusta myös yksityisistä lähteistä ja yrityksiltä. Helsinki aloittaisi neuvottelut valtion osallistumisesta investoinnin rahoitukseen.

Taidemuseotoiminnan nettomenoihin miljoonakasvu

Toiminnan käynnistyttyä kaupungin taidemuseotoiminnan vuotuiset nettomenot kasvaisivat 3,7 miljoonalla eurolla. Nykyiset nettomenot ovat 4,3 miljoonaa. Valmisteluvaiheen kustannukset vuosina 2011-2017 yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.

Solomon R. Guggenheim -säätiö saisi lisenssimaksua 20 vuoden ajanjaksolta noin 24 miljoonaa euroa. Maksajana Guggenheim Helsinki -säätiö kaupungin ulkopuolisella rahoituksella.

Helsingin kaupunginhallituksen käsittely alkaa 30. tammikuuta, ja hanke etenisi kaupunginvaltuustoon ja Guggenheim-säätiön päätettäväksi 15. helmikuuta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.