Mainos

Teatterinjohtajat huolissaan alueteatterien elinmahdollisuuksista

Suomalaisten alueteatterien johtajat ovat jättäneet kulttuuriministerille vetoomuksen, jossa vaaditaan valtiota lisäämään rahoitustaan alueteattereille ja teattereiden aseman turvaamista lailla.

Suomalaisten alueteattereiden johtajat ovat vedonneet kirjeellä kulttuuriministeri Tanja Karpelaan alueteatteritoiminnan turvaamiseksi. Johtajat ilmaisevat kirjeessään huolensa alueteatteritoiminnan tulevaisuudesta. He ehdottavat alueteattereiden aseman turvaamista lailla ja alueteatterituen korottamista valtion ensi vuoden tulo- ja menoarviossa.

Alueteattereita rahoitetaan opetusministeriön harkinnanvaraisella valtionavustuksella, jonka määrä vahvistetaan vuosittain valtion tulo- ja menoarvion vahvistamisen jälkeen. Tälle vuodelle myönnetty alueteatteritoiminnan tuki oli yhteensä 845 000 euroa. Tukea laskettiin viime vuodesta 12 prosenttia. Silti alueteattereiden kiertueiden kustannukset ovat nousseet.

Teatterinjohtajien mukaan valtion alueteatteritoimintaan myöntämä tuki on riittämätön. Esimerkiksi Kajaanin kaupunginteatterin kaikista esityksistä kolmasosa on alueteatteriesityksiä, mutta aluetuki kattaa teatterin budjetista vajaan kymmenesosan.

Kajaanin Kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen, Rovaniemen Teatterin Tytti Oittinen, Wasa Teaterin Paul Olin, Åbo Svenska Teaterin Patrik Drake ja Joensuun Kaupunginteatterin Kimmo Lavaste suuntasivat kirjeensä ministerin lisäksi eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenille, valtiovarainvaliokunnan sivistysjaostolle sekä kansanedustajille teattereiden toiminta-alueilla.

Viiden alueteatterin toiminta-alueeseen kuuluu noin 81 4000 suomalaista Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Pohjanmaan ja Lounais-Suomen ruotsinkielisillä alueilla. Alueteatterit harjoittavat kiertuetoimintaa ja järjestävät koulutusta alueen teatterinharrastajille, opettajille ja koululaisille. "Useille maaseudun lapsille ja nuorille alueteattereiden vierailut ovat ainoa mahdollisuus nähdä teatteria", johtajat huomauttavat kirjeessään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.