Mainos

Teollinen muotoilija Risto Väätänen sai Kaj Franck -palkinnon

Teollinen muotoilija Risto Väätänen on saanut tämänvuotisen Kaj Franck -muotoilupalkinnon. Suomen Messusäätiön jakama palkinto on 10 000 euroa. Perusteluissaan palkitsijat toteavat, että Väätäsen muotoilun johtoajatuksena on pelkistäminen, selkeys, yksinkertaisuus ja niukkuus.

-Hän on toiminut pitkälti Kaj Franckin hengessä parantaen arkipäivän työelämää ja tuoden pehmeitä arvoja alalle, jossa ne eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Muotoilupäällikkö Risto Väätänen aloitti työuransa Wärtsilään kuuluneen Arabian palveluksessa 1970-luvulla. Arabiasta hän siirtyi silloiseen Wärtsilään, sittemmin Metsoon, muotoilemaan ensin painokoneita ja sen jälkeen paperinjalostus- ja paperikoneita.

Väätäsen uran tähänastiset huippuhetket ovat liittyneet uuden sukupolven OptiConcept-paperinvalmistuslinjan suunnitteluun. Hänen kolme perusteesiään ovat tuotteiden kustannustehokkuus, koneiden käytettävyys ja sopiva ulkonäkö.

-Runsaan kolmenkymmenen vuoden ura muotoilijana suomalaisen suurteollisuuden palveluksessa on ainutlaatuista, palkintoperusteluissa sanotaan.

Työssään Väätänen on opastanut useita sukupolvia suurteollisuusmuotoiluun. Hän on lisäksi toiminut teollisen muotoilun opetustehtävissä yli 20 vuoden ajan Taideteollisessa korkeakoulussa ja Teknisessä korkeakoulussa.

Design Forumissa Helsingissä on esillä Väätäsen palkintonäyttely 21.11.-11.1.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.