Mainos

The Flaming Lips kruunasi täydellisen festivaalipäivän

The Flaming Lipsin laulaja Wayne Coyne tapaa aloittaa keikkansa pienellä muovikuplakävelyllä.

Pitkä kuuma kesä -festivaali keräsi lähes 9 000 kävijää huolimatta viikonlopun runsaasta tapahtumatarjonnasta sekä siitä, että tapahtuma ei ole ennestään yleisölle tuttu.

Kävijöitä oli järjestäjän mukaan odotetusti, ja festivaali on tarkoitus toteuttaa ensi kesänäkin.

Kaksipäiväinen vaihtoehtorock-festivaali sujui ilman ruuhkia ja mainittavia järjestyshäiriöitä. Järjestelyt osoittautuivat toimiviksi, ja sääkin oli sunnuntain reilulle 3 000 vieraalle suosiollinen.

Sunnuntain kone- ja rytmimusiikkipainotteisella esiintyjälistalla olivat muun muassa Girl Talk, Crystal Castles sekä Le Corps Mince De Françoise.

Viikonlopun värikkäimmästä esiintymisestä voi kiittää sunnuntain pääesiintyjää, yhdysvaltalaista The Flaming Lipsiä. Keikka alkoi sillä, että laulaja Wayne Coyne ahtautui isoon, ilmalla täytettävään muovikuplaan ja surffasi sillä yleisön yllä.

Hyväntuulista poprockia soittavan Flaming Lipsin kiertueisiin kuuluva laservaloshow jäi väliin, koska poliisi oli kieltänyt sen Helsinki-Vantaan ilmatilan turvaamiseksi. 26-vuotias yhtye tarjosi silti ulkomusiikillisia virikkeitä enemmän kuin päivän muut esiintyjät yhteensä.

Yleisö sai satoja jätti-ilmapalloja pompoteltavakseen, ja lavalla tanssi joukko yleisöstä värvättyjä avustajia Teletappi-asuissa. Ilma oli sakeana paperikonfeteista, kiertuetekniikka oli enimmäkseen oranssia, lavalla vieraili erilaisia eläinhahmoja, taustalla pyörivät videoanimaatiot. Coynen tilannetajuiset välispiikit naurattivat, ja itse musiikkikin herätti laajaa innostusta.

Sunnuntaina muistettiin useaan otteeseen edesmennyttä pop-legendaa Michael Jacksonia. Esimerkiksi Flaming Lips omisti erään biisin Jacksonille. Illan päättänyt Girl Talk puolestaan sai äänekkäät aplodit soittamalla samplen Jacksonien sisarusbändin The Jackson 5:n hitistä I Want You Back.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.