Mainos

Tietopöllö-palkinto Tuula Korolaiselle ja Riitta Tulustolle

Suomen Tietokirjailijat ry palkitsee vuosittain lasten ja nuorten tietoteosten tekijöitä. Tämän vuoden Tietopöllö-palkinnon ovat saaneet kirjailijat Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto tunnustuksena 15 vuoden työstään.

- Ensimmäinen tietokirjani lapsille oli sienikirja. Se syntyi sulasta sienihulluudesta, muistelee Tuula Korolainen.

Luontoaiheet - hedelmät, marjat ja kasvikset - ovat Korolaisen ja Tuluston kirjoissa runsaasti esillä. Faktaan sekoitetaan rohkeasti fiktiota, eikä luontoa ja kulttuuria eroteta toisistaan, vaan luontotietoa ammennetaan myös kansanperinteestä. He ovat toimittaneet lisäksi myös runoja sekä kolmiosaisen lastenkirjallisuusantologian.

- Luontoasiat kiinnostavat lapsia, sanoo Riitta Tulusto, joka toiselta ammatiltaan on erityisopettaja.

- Vaikka koululaiset ehkä tuntevat kasvi- ja eläinlajeja huonommin kuin ennen, ovat biologia ja ympäristö hyvin suosittuja aineita koulussa, Tulusto kertoo.

Molemmat ovat julkaisseet kirjoja myös erikseen. Tuula Korolainen on kirjoittanut yhdeksän lasten- ja nuortenkirjaa. Hän on myös suomentanut kirjoja ja tehnyt radio- ja tv-ohjelmia. Riitta Tulusto on omissa kirjoissaan keskittynyt kouluongelmiin.

Tietopöllö-palkinnon arvo on 20 000 markkaa.

(MTV3-STT)

Huomenta Suomessa (05.10.2001)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.