Mainos

Tom Jones Helsinkiin syyskuussa

Laulajalegenda Tom Jones saadaan sittenkin Suomeen vielä tämän vuoden puolella. Jykevä-ääninen Walesin tiikeri konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla sunnuntaina 20. syyskuuta.

Vuonna 1940 Etelä-Walesissa syntynyt Tom Jones on työskennellyt viime vuosina paljon nuoren polven muusikoiden kanssa. Vuonna 1998 Robbie Williams ja Tom Jones esittivät Brit Awards -gaalassa Oscarilla palkittua musiikkia elokuvasta Housut pois, jonka tunnuskappale You Can Leave Your Hat On on yksi Tom Jonesin menestyksiä. Seuraavana vuonna listoille nousivat The Cardigansin kanssa äänitetty Burning Down The House sekä Mousse T:n kanssa toteutettu Sex Bomb, jotka nousivat hiteiksi miljoonia myyneeltä menestysalbumilta Reload.

Karismaattisen seksisymbolin maineessa olevan Tom Jonesin tuorein albumi on marraskuussa julkaistu 24 Hours, jossa näkyy mm. Lily Allenia, Dizzee Rascalia, Estelleä ja Kate Nashia tuottaneen Future Cut -tuotantotiimin kädenjälki. Pääosin uusista kappaleista koostuva albumi on saanut mukaan todella nimekkäitä biisintekijöitä; mm. U2:n Bono ja The Edge tekivät levylle biisin Sugar Daddy.

Uusien kappaleiden lisäksi Tom Jonesin ohjelmistoon kuuluvat edelleen vanhat klassikot kuten vuoden 1964 läpimurtosingle It’s Not Unusual, jonka kansainvälisen menestyksen seurauksena Tom Jones pääsi lämmittelemään The Rolling Stonesia. Samalta aikakaudelta ovat myös hitit What’s New Pussycat, Never Fall In Love Again, Delilah ja Green Green Grass Of Home. Jo vuoteen 1971 mennessä Tom Jones oli myynyt yli 30 miljoonaa levyä. Hän keräsi mainetta loistavana esiintyjänä ja sai oman televisioshow’nkin vuonna 1969. Tom Jonesista tuli paitsi vakiovieras maailman areenoilla myös yksi Las Vegasin kiintotähdistä.

Suomessa Tom Jones nähtiin edellisen kerran vuonna 2003, kun mies esiintyi Hartwall Areenalla ja Turkuhallissa. -En haluaisi koskaan lopettaa laulamista. Kammoan jo nyt sitä päivää, jolloin niin käy. Onneksi ääneni on yhä vahva, Jones kertoi hiljattain USA Today -lehdelle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.