Mainos

Tomi Kontiolle Finlandia Junior

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinto, suuruudeltaan 150 000 markkaa, on myönnetty Tomi Kontion nuortenkirjalle, "Keväällä isä sai siivet". Teosta on luonnehdittu Suomen Harry Potteriksi.

Kontio kyseenalaistaa teoksessa aikuisten vallankäyttöä ja nostaa lapset sankareiksi. Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen valitsi Kontion teoksen kuuden ehdokaskirjan joukosta.

Suomen Kirjasäätiön perustama Finlandia Junior -palkinto myönnetään vuosittain ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Silloin sen sai Gondwanan lapset, jonka on kirjoittanut Alexis Kouros ja kuvittanut Alexander. Viime vuonna palkittiin Kari Levolan nuortenromaani Tahdon.
(MTV3)

Lisätietoa palkinnosta Suomen Kirjasäätiön sivuilta

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.