Mainos

Tommi Korpelalle parhaan näyttelijän palkinto Marrakechissa

Miehen työ -elokuva on kerännyt Euroopassa lukuisia palkintoja.

Tommi Korpela on voittanut parhaan miesnäyttelijän palkinnon pääroolistaan Aleksi Salmenperän elokuvassa Miehen työ Marrakechin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla Marokossa.

Kansainvälisen tuomariston puheenjohtajana toimi elokuvaohjaaja Milos Forman. Festivaalin kilpailusarjassa esitettiin Miehen työn lisäksi 14 pitkää elokuvaa eri puolilta maailmaa.

Miehen työ on Suomen virallinen ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-kisaan. Se on aiemmin voittanut Espanjassa Luna de Valencia -palkinnon, Saksan Münsterissä parhaan ohjaajan palkinnon sekä Genevessä Reflet d’Or Cinéma Tout Ecran -palkinnon.

Miehen työssä pääosia esittävät Tommi Korpelan lisäksi Jani Volanen, Maria Heiskanen ja Stan Saanila.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.