Mainos

Tuntematon sotilas -lukumaraton Muuramessa

Tempauksella muistetaan Tuntemattoman sotilaan 50-vuotisjuhlia ja 60 vuotta sitten päättynyttä jatkosotaa.

Muuramessa juhlitaan itsenäisyyttä tänä vuonna Tuntemattoman sotilaan merkeissä. Noin 50 lukijaa on mukana tempauksessa, jossa luetaan Väinö Linnan 50-vuotias merkkiteos kannesta kanteen.

Muuramen lukion ja kunnan kulttuuritoimen yhteishanke käynnistyy sankarihaudalta itsenäisyyspäivän iltana. Lukuviestin aloittaa kirkkoherra Simo Lampela, ja sen päättää arviolta noin 17 tuntia myöhemmin Muuramen sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Pentti Hytönen.

Viesti siirtyy sankarihaudalta eri pisteisiin illan yön ja aamupäivän kuluessa. Lukeminen on jaettu 20 minuutin osuuksiin, ja vuoron vaihtuessa seuraava lukija jatkaa teoksen lukemista siitä, mihin edellinen lukija on jäänyt. Tavoitteena on, ettei lukuviesti katkea missään välissä.

Tuntemattoman sotilaan 50-vuotisjuhlien lisäksi tempauksella muistetaan 60 vuotta sitten päättynyttä jatkosotaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.