Mainos

Turun kulttuuripääkaupunkivuosi alkoi yleisömenestyksenä

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosio on ylittänyt odotukset.

Tapahtumiin on osallistunut vajaan kolmen kuukauden aikana lähes 170 000 ihmistä.

Hotelliyöpymisten määrät ovat kasvaneet Turussa alkuvuoden aikana 15 prosenttia.

Kaikkiaan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumien arvioidaan kohoavan jopa kahteen miljoonaan.

- Tämä on ollut mahtava asia, sillä aiemmin oli myös jonkin verran huolestuneita äänenpainoja siitä, riittääkö Turussa kävijöitä kaikelle tälle ohjelmatarjonnalle, sanoo Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja Suvi Innilä.

(MTV3)

Katso Jouko Vähä-Koskelan juttu Turusta (Seitsemän uutiset 27.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.