Mainos

Turussa jaettiin lastenelokuvapalkintoja

Turun Kino Thaliassa järjestettiin viikonvaihteessa Leffis-lastenelokuvafestivaali, joka keräsi kahden päivän aikana satoja katsojia ja esitteli lastenelokuvaa kolmessatoista näytöksessä.

Ensimmäisen kerran järjestetty festivaali huipentui illalla palkintojen jakoon, jossa kolme eri ikäisten tuomaristoa palkitsi elokuvia.

Alle kouluikäisten raati jakoi Leffakerttupalkinnon elokuvalle Pissahousu, joka on toteutettu ValoAuringon elokuvapajassa vuonna 2004.

Koululaisten raati palkitsi Meri-Porin koulussa toteutetun elokuvan Rattikelkka sekä Hannu Kontturin ohjaaman Isiä ja Hirviöitä.

Aikuisten raati jakoi nukketaiteilija Hanna Hietalan muotoileman Ritsapoika-patsaan Hannu Kontturin Isiä ja Hirviöitä -elokuvalle. Raati perusteli valintaansa muun muassa elokuvan lapsi- ja aikuisroolien eheydellä.

ValoAurinko jakoi Leffiksessä Opiskelijaelokuva-kunniamaininnan Toni Essellin Jyväskylän AMK:ssa toteuttamalle Piparkakkutalolle.

Saksalaisen Maren Erdmannin ohjaama elokuva Tanzmäuse palkittiin Kids on Focus -kunniamaininnalla.

Leffiksen järjestäjä ValoAurinko -lastenkulttuurin taitotalo osuuskunta jakoi myös tunnustuspalkinnon pitkän elokuvan lapsinäyttelijälle. Tänä vuonna sen sai Toni Leppe roolisuorituksestaan elokuvassa Unna ja Nuuk.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.