Mainos

Uudet elokuvat mahtuvat kämmenelle

Tampereen lyhytelokuvajuhlilla esitetään niin pieniä lyhytelokuvia, että ne mahtuvat kämmenelle. Tänään alkaneiden elokuvajuhlien uutuus on Micromovies-sarja, jossa kilpailevat elokuvat on tarkoitettu esitettäväksi kämmenmikrojen tai uuden sukupolven matkapuhelimien näyttöruuduilla. Kämmykkävideoista saattaa tulla samanlainen villitys kuin matkapuhelimien tekstiviesteistä. Korkeintaan 160 merkin mittaiset tekstiviestit ovat synnyttäneet aivan uuden kirjallisen ilmaisun. Pienellä ruudulla esitettävät videot ovat samanlainen omaleimainen ilmaisumuoto, joka kiehtoo myös taiteellisesti kunnianhimoisia elokuvantekijöitä.

Pikkuvideoilla on ilmeisesti myös kaupallinen tulevaisuus edessään. Tampereenkin Micromovies-sarjalle on löytynyt rahakkaita sponsoreita. Sisällön tuottaminen kämmenmikroihin ja uuden sukupolven matkapuhelimiin saattaa olla tulevaisuudesta huomattavaa liiketoimintaa. Sisällöntuottajat uneksivat jo ajasta, jolloin esimerkiksi julkisten liikennevälineiden käyttäjät kuluttavat joutohetkensä katselemalla videoita. Jos bussi tulee kolmen minuutin päästä, pysäkillä odottelija voi tilata katseltavakseen vaikkapa kahden minuutin lyhytelokuvan.

Tampereen Micromovies-kilpailussa on väljät säännöt. Elokuvia pitää voida esittää kämmenmikron tyyppisissä välineissä ja pituuden on oltava alle 3 minuuttia 14 sekuntia. Pituusrajoitus on lainattu piin likiarvosta. Pääpalkinnon arvo on 10000 euroa. Vaikka kilpailusta tiedotettiin myöhään, siihen ilmoittautui 170 työtä yli 20 maasta. Kilpailuun valittiin 60 työtä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.