Mainos

Uuno Klamin syntymästä 100 vuotta

Säveltäjä, akateemikko Uuno Klamin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 100 vuotta. Karjalaiseksi kosmopoliitiksi ja erinomaiseksi orkesterinkäyttäjäksi luonnehdittu Klami nousi suuren yleisön mielenkiinnon kohteeksi vasta kuolemansa jälkeen.

Psalmus on ehkä merkittävin akateemikko Uuno Klamin sävellyksistä. Juhana Cajanuksen 1600-luvulla kirjoittaman runoelman pohjalta työstetystä kuoro- ja orkesterisävellyksestä henkii Klamin koko tuotantoa sävyttänyt suuntautuminen ranskalaisuuteen.
-Sinfoniat eivät olleet hänen tuotannossaan ensi sijalla vaan monet musiikin ulkoiset aiheet, jotka viittaavat todellisuuteen monella tavalla. Se toi hänen mukaansa kuvailevan kirjoitustavan, värikkään orkesterinkäytön ja paljon soivaa mielikuvitusta, jota suomalaisilla säveltäjillä hyvin harvoin tapaa, arvioi tutkija Helena Tyrväinen Helsingin yliopistosta.

Klami oli jo varhain tunnettu myös orkesteritaituruudestaan. Häntä onkin pidetty suomalaisista historiallisista säveltäjistä loistavimpana orkesterinkäyttäjänä. Laajan yleisön ja kansainvälisten asiantuntijoiden kiinnostuksen kohteeksi Klami on kuitenkin noussut vasta viime vuosikymmeninä.
-Suomalaisen äänilevyteollisuuden ja orkesteritaiteen nousu on paljolti auttanut Klamia, Tyrväinen uskoo.

Sata vuotta syntymänsä jälkeenkin Klami on kotimaiselle konserttiyleisölle ennen kaikkea Kalevala-sarjan säveltäjä.
-Se on mielestäni saanut suhteettoman aseman konserttielämässämme ja toivoisin, että orkesterit luottaisivat siihen, että yleisöä voi muukin Klamin musiikki puhutella, sanoo Tyrväinen.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.