Mainos

Uusi Harry Potter -elokuva sai penseät arviot

Elokuvan Suomen ensi-ilta on perjantaina. Elokuvan näyttelijät Katie Leung ja Bonnie Wright vierailevat Suomessa tänään.

Tänään aailmanensi-iltaan tuleva, viides Harry Potter -elokuva on saanut penseät arvostelut kriitikoilta. Potter-elokuva tulee historian laajimpaan levitykseen.

Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuva esitetään ensi-iltana yksin Yhdysvalloissa ja Kanadassa 4285 teatterissa ja muualla maailmassa 44 markkina-alueella. Levitykseen tulee 22 000 kopiota, kerrotaan Warner Bros -yhtiöstä.

Internetissä toimivan lipunmyyntitoimiston Fandango.comin mukaan sadat ensi-iltanäytökset olivat eilen jo loppuunmyytyjä.

Esimerkiksi The New York Times -lehti luonnehti elokuvaa "melko hyväksi, joskaan ei erinomaiseksi". The Los Angeles Times -lehden arvioissa elokuva "ei ole sen enempää kuin välipysähdys pitkässä tarinassa". Lehti viittasi kaikkiaan seitsemään suunniteltuun Potter-elokuvaan.

Elokuvan Suomen ensi-ilta on perjantaina. Elokuvan näyttelijät Katie Leung ja Bonnie Wright vierailevat Suomessa keskiviikkona.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.