Mainos

Uusia kiinalaismaalauksia luotiin Heinolaan

Taidemaalari Tero Laaksonen vie Heinolan taidemuseon kesänäyttelyssä katsojat lähemmäs kiinalaista kauneutta. Näyttely koostuu 30 työstä, joista noin puolet on uusia. Maalausten lisäksi mukana on grafiikkaa.

Laaksonen tarjoutui itse Heinolan taidemuseon kesänäyttelyvieraaksi tutustuttuaan sen tiloihin, 1820-luvun empiretaloon. Sen rakentamisen aikaan kunnioitettiin antiikin kauneusihanteita, jotka ovat Laaksosellekin tärkeitä.

Näyttelyn nimi Chine viittaa kiinalaiseen silkkikankaaseen, joka on tarkastelukulmasta riippuen himmeä tai kiiltävä. Samanlaista monikerroksisuutta on Laaksosen töissä, koska ne yhdistävät tempera- ja öljyvärejä.

Usein maalausten aiheet tulevat Eurooppaan tuotujen kiinalaisten posliiniesineitten muodoista ja koristeista.

Näyttely on esillä syyskuun alkupäiviin saakka.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.