Mainos

Valtionpalkinto puvustaja Pirjo Valiselle

-Valinen tunnetaan väsymättömänä uusien materiaalien ja työmenetelmien kokeilijana, perusteli raati valintaansa.

Tämänvuotisen näyttämötaiteen valtionpalkinnon sai pukusuunnittelija Pirjo Valinen. Hänelle ojennettiin 15 000 euron palkinto Teatterimuseossa Helsingissä.

Pirjo Valinen (s. 1951) on tehnyt Oulun kaupunginteatteriin puvustuksia, lavastuksia ja julisteita vuodesta 1975 alkaen. Hänen puvustuksensa nähtiin muun muassa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -romaanin näytelmäversiossa vuonna 2003. Valisen töitä on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä. Hän on myös toiminut opettajana muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Oulun ja Lapin yliopistoissa.

-Valinen tunnetaan väsymättömänä uusien materiaalien ja työmenetelmien kokeilijana. Hän on kehittynyt vuosien mittaan yhdeksi persoonallisimmista, oman taiteellisen näkemyksensä toteuttajista suomalaisena teatteripukusuunnittelijana, lausuu palkinnon myöntävä Valtion näyttämötaidetoimikunta palkitusta.

-Toimiessaan pukusuunnittelun lisäksi ajoittain myös lavastajana, valokuvaajana, kuvataiteilijana ja julisteiden suunnittelijana hän vaikuttaa merkittävällä tavalla kotiteatterinsa esitysten ja koko talon visuaaliseen ilmeeseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.