Mainos

Vedonlyöjät: Waldo ei voita Euroviisuja

Vedonlyöjät uskovat Norjan viisukappaleen voittavan Euroviisuissa tänä vuonna.

Peliyhtiö Unibetin voittokertoimet osoittavat, että Norjaa edustava Aleksander Rybak laulaisi itsensä voittoon Moskovassa järjestettävissä Euroviisuissa.

Numerolla 15 kilpaileva Suomen edustaja Waldo’s People näyttäisi jäävän kärjestä, sillä Suomen edustuskappale Lose Control on vedonlyöntiyhtiön sijalla 12. Kaikkiaan kilpailussa on mukana 42 maata.

Suomen edellä ovat muun muassa Norja, Ruotsi ja Tanska.

Epätodennäköisimpänä voittajana vedonlyöjät pitävät Slovakiaa.

Tänä vuonna järjestettävässä kisassa äänestämään pääsevät ensimmäistä kertaa kansan lisäksi asiantuntijat. Raatien mukanaolon toivotaan vähentävän paitsi naapurimaiden suosimista myös siirtolaisuuden vaikutusta euroviisuäänestyksissä.

Vuoden 2009 Euroviisujen semifinaalit käydään tiistaina 12. toukokuuta. ja torstaina 14. toukokuuta. Finaali järjestetään lauantaina 16. toukokuuta. Euroviisut ovat järjestyksessään 54. kilpailut.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.