Mainos

Vihreä Omena hakeutuu konkurssiin

Velkoihin ajautunut nukketeatteri Vihreä omena lopettaa toimintansa jouluna. Teatterin henkilökunta on irtisanottu joulukuun viimeisestä päivästä alkaen.

Nukketeatteri Vihreä Omena lopettaa toimintansa jouluna. Yhdistyksen hallitus päätti viime viikolla hakea kannatusyhdistyksen konkurssiin. Koko henkilökunta on irtisanottu 31. joulukuuta alkaen.

- Meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Viimeinen niitti oli se, että emme saaneet valtion tukea ensi vuodeksi. Pelkillä lipputuloilla on ihan mahdotonta pitää yllä toimintaa ja maksaa velkataakkaa, kertoo teatterinjohtaja Ulla Raitahalme.

Helsingin kaupunki ei ole myöntänyt Vihreälle Omenalle toiminta-avustusta vuosina 2003 ja 2004. Vuositasolla tämä on merkinnyt 80 000 euron menetystä. Tälle vuodelle teatteri sai vielä 100 600 euroa valtionosuutta yhdeksän henkilötyövuoden perusteella sekä 55 000 euroa harkinnanvaraista avustusta.

Vuonna 1971 perustettu Vihreä Omena on yksi Suomen pitkäaikaisimmista nukketeattereista, mutta se joutui pahoihin talousvaikeuksiin 1990-luvun lamavuosina. Velkaa kertyi 1,5 miljoonaa markkaa, joista puolet oli verovelkaa. Helsingin kaupunki ei myöntänyt teatterille lainaa velkojen maksuun.

-Tämä on valtakunnallisesti merkittävä teatteri-instituutio, joka ajetaan alas, Raitahalme suree.

Vihreä Omena on Kalliossa sijaitsevan toimitilansa lisäksi pitänyt esityksiä myös kiertueilla ympäri Suomea. Vuosittain teatterilla on ollut 300-350 näytöstä. Lopetuspäätöksestä huolimatta kaikki sovitut näytökset pidetään vielä joulukuun aikana. Suurin huoli Raitahalmeelle on teatterin valtakunnallisesti ainutlaatuinen nukkekokoelma. Kaikkiaan Raitahalme arvioi esineitä kertyvän rekvisiittoineen ja lavasteineen 700-1000. Konkurssin myötä kokoelma joutunee myyntiin.

- Myynnissä ongelmana ovat nukkien tekijänoikeudet, jotka pysyvät taiteilijalla läpi elämän. Kuka tahansa ei siis voi nukkeja ostaa ja perustaa nukketeatteria, Raitahalme selittää.

- Olisi tärkeää pitää kokoelma yhtenäisenä. Mistä löytyisi se taho, joka pelastaa nukkekokoelman? Raitahalme vetoaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.