Mainos

Viisi pyörtynyt, kymmenet kävelleet ulos - raju teatteriesitys kohahduttaa Lontoossa

Lontoon kansallisteatterissa pyörivä Cleansed-esitys on saanut ainakin 40 ihmistä poistumaan teatterista kesken näytelmän jo esityksen ensi-iltaviikolla. Lisäksi viiden ihmisen kerrotaan pyörtyneen kesken raakojen kohtausten. 

Sarah Kanen käsikirjoittama ja Katie Mitchellin ohjaama esitys tuo lavalle kidutusta, väkivaltaa, insestiä ja muun muassa raiskauksen. Näytelmä sijoittuu yliopistoon, joka on muutettu sadistiseksi kidutuslaitokseksi, jossa ihmisten rakkautta testataan julmilla ja väkivaltaisilla testeillä.

The Guardian -lehden mukaan yksi karmeimmista kohtauksista kestää 20 minuuttia ja sen aikana yhdeltä roolihahmolta revitään irti kieli. Useimmat esityksen kesken jättäneet katsojat ovat kävelleet ulos juuri tämän kohtauksen aikana. 

Teatterissa on jouduttu sytyttämään katsomon valot päälle ainakin kerran esityksen aikana, jotta ovimiehet ovat löytäneet pyörtyneen katsojan yleisön joukosta, kertoo The Telegraph.

Näyttelijöillä painajaisia

Ohjaaja Katie Mitchell on kertonut brittimediassa, että rajut kohtaukset ovat vaikuttaneet myös näyttelijäkaartiin, josta suurin osa on kärsinyt kummallisista painajaisista. Mitchellin mukaan teatterissa pidetään nyt huoli siitä, että näyttelijät myös nauravat paljon keskenään vastapainoksi painostaville kohtauksille.

Ohjaaja Mitchell on myös selittänyt ihmisten teatterissa kokemia reaktioita. BBC:lle Katie Mitchell arvioi, että osaa katsojista kauhistuttaa nimenomaan ajatus siitä, että julman näytelmän on kirjoittanut nuori nainen.

– Britanniassa ei ole totuttu siihen, että lavalla esitetään kauheuksia. Emme haluaisi nähdä pornografisia, julmia ja pimeitä kohtauksia, etenkään kun ne ovat peräisin nuoren naisen mielestä, Mitchell sanoi BBC:n Radio 4 -kanavalle.

Cleansed on esitetty Brianniassa ensi kerran jo vuonna 1998, vuosi ennen kuin näytelmän käsikirjoittanut Sarah Kane teki itsemurhan 28-vuotiaana. Hän sairasti vakavaa masennusta, joka näkyi usein hänen kirjoittamissaan näytelmissä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.