Mainos

Vuosi 2011 on kulttuurin juhlaa

Vuosi 2011 tarjoaa monenlaista kiinnostavaa kulttuurin ystäville. MTV3:n kulttuuritoimittaja Terhi Hyvärinen nostaa suurimmaksi yksittäiseksi tapaukseksi Turun kulttuuripääkaupunkipestin. Turku loistaa tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunkina yhdessä Tallinnan kanssa. Turun kulttuurivuosi avataan komeasti ensi viikon lauantaina.

- Siellä on valtava, spektaakkelimainen avajaisesitys, joka on suurimpia, mitä Suomessa on nähty. Esitykseen kuuluu ilma-akrobatiaa, tulta ja ilotulituksia, ja sitä ennen soi Aurajoki-sinfonia sumutorvien ja kirkonkellojen ja kanuunoiden kanssa. Lisäksi siellä kulkee tuhat lasta lyhtyjen kanssa. Se on varmasti näkemisen arvoinen tapahtuma, Hyvärinen kuvailee.

Hän muistuttaa, että tapahtuma on kaiken lisäksi ilmainen.

Kulttuuritoimittaja Hyvärinen nostaa tältä vuodelta esiin myös Ars11-näyttelyn Helsingissä. Tuo 5-12 vuoden välein järjestettävä tapaus on puhuttanut kansaa aina - näin uskotaan käyvän myös tänä vuonna.

- Se kiinnostaa, kuohuttaa ja ihastuttaa. Tällä kertaa teemana on Afrikka, Hyvärinen kertoo.

Teatterissa tapahtunee nuorennusleikkaus

Teatterissa odotetaan Terhi Hyvärisen mukaan tänä vuonna nuoren sukupolven esiinmarssia.

- Kansallisteatterissahan alkaa nyt Mika Myllyahon suunnittelema kausi. Voimme odottaa, että teatterissa tapahtuu nuorennusleikkaus, kun hänen ohjelmistovalintansa tulevat esiin. Siellä on heti Pohjantähti 2011, jonka hän itse ohjaa Saana Lavasteen kanssa. He ottavat Linnan tekstistä viisi eri teemaa ja käsittelevät niitä. Se on tämän päivän näkemys tästä merkkiteoksesta.

Hyvärinen povaa, että Helsingin kaupunginteatterin Kari Hotakais-dramatisointi "Ihmisen osa" myy liput hetkessä loppuun.

Kansallisoopperalla on tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuosi, ja se näkyy Oopperassa koko vuoden ajan. Oopperassa on tarjolla kaksi kantaesitystä.

- Heti alkuun on koko perheen seikkailuooppera "Robin Hood", jonka on säveltänyt Jukka Linkola. Vuoden päättää Ilkka Kuusiston "Aino Ackté", joka kertoo Kansallisoopperan perustajasta ja Suomen ensimmäisestä oopperadiivasta.

Paljon herkkuja leffa- ja kirjafaneille

Koska huomenna on loppiainen eli pyhäpäivä, viikon elokuvaensi-illat saapuvat valkokankaille jo tänään. Ensi-iltaan tulee muun muassa uusin Vares-elokuva "Pahan suudelma", joka on ensimmäinen kuudesta pitkästä Vares-elokuvasta. Kaikki elokuvat perustuvat Reijo Mäen suosittuihin romaaneihin, ja ne esitetään lähivuosina.

Myös kirjamaailmasta on tulossa tänä vuonna paljon kiinnostavia teoksia. Erityisesti muutaman elämänkerran povataan myyvän hyvin.

Niistä ensimmäisenä markkinoille ehtii Vexi Salmen muistelmakirja Kari Tapiosta.

Toinen todennäköisesti myyntihitiksi nouseva kirja on itävaltalaisen Natasha Kampuschin "3096 päivää". Kirja julkaistaan tänä vuonna suomeksi, ja monissa maissa se on ehtinyt kohota jo suorastaan sensaatioksi.

Kampusch siepattiin koulumatkalla, kun tämä oli 10-vuotias. Hän oli sieppaajan vankina kellarissa yli kahdeksan vuotta, kunnes hän pääsi pakenemaan.

Dekkareita ilmestyy useita - dekkariuutuus on tulossa muun muassa Marko Kilveltä, Tapani Baggelta ja Eppu Nuotiolta. Runoilija Heli Laaksoselta ilmestyy kevään aikana uusi kirja sekä paperisena että äänikirjana.

Millaisia kulttuuritapahtumia sinä odotat vuodelta 2011? Kerro vinkkisi ja mielipiteesi MTV3:n Facebook-sivuilla! Samalla saat tietoosi päivän kovimmat uutisaiheet ja puhuttavimmat jutut, ja pääset keskutelemaan niistä muiden lukijoiden kanssa.

Liity mukaan täällä!

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.