Mainos

Yhdistykset tuottavat Kaustisen ensi kesän ohjelman

Kansanmusiikkisäätiö ja kaustislaiset kulttuuriyhdistykset ovat sopineet ensi kesän ohjelmatuotannon siirtämisestä yhdistysten vastuulle. Työnimellä Pro Kaustinen toimivat yhdistykset organisoituvat tehtävää varten uudeksi toimijaksi, joka vastaa ensi kesän ohjelmatuotannosta koti- ja ulkomaisen musiikin osalta. Juhlien ohjelmajohtaja Jyrki Heiskanen jää kansanmusiikkisäätiön palvelukseen.

-Yhdistykset ovat toki tuottaneet ohjelmia juhlille ennenkin, mutta ei vastaavassa laajuudessa. Uudistuksen myötä on tarkoitus elvyttää entisaikojen ohjelmatoimikunnan roolia. Siitä tulee perinteiden kunnioittamisesta ja tapahtuman korkeasta tasosta huolehtiva asiantuntijaelin, kertoo yhdistysten nokkamies Samuli Valo.

Uusi nousu alkuun?

Jo viime kesänä yhdistykset tuottivat festivaalien suosikeiksi nousseet ohjelmakokonaisuudet kuten Reel around the North Sea, Näppäripäivä, Purppurin tie sekä Lauantaisauna. Myös kansanmusiikkisäätiön puheenjohtaja Altti Seikkula pitää viime kesää jo eräänlaisena kääntöpaikkana ja uuden alkuna. -Kumppanuus Pro Kaustisen kanssa tulee vauhdittamaan Kaustinen Folk Music Festivaalin eräänlaista uutta alkua, uskoo Seikkula.

Kansanmusiikkisäätiön tehtäväksi jää edelleen juhliin liittyvä markkinointi ja viestintä, soponsorointisopimukset sekä yleiset tapahtumajärjestelyihin liittyvät tehtävät. Uusi yhteistyö avaa kuitenkin Pro Kaustiselle mahdollisuuden hakea erillisavustuksia ohjelmien toteuttamiseen.

Juhlien ohjelmasuunnittelun tarkemmasta organisaatiosta sovitaan myöhemmin syksyllä.

MTV3

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.