Mainos

Ay-pamppu hoi! Älä pyri puuhun pyrstö edellä

Euroopan vappuhulinoissa oli seksikästä vaatia ”eurooppalaista kasvupakettia”. Maanosan työtä tekevät kansat kuuntelivat herkällä korvalla ja paikoin myös nyrkit pystyssä ammattiyhdistyspamppuja ja poliittisen pelikentän vasureita, joiden mielestä härkäpäinen säästäminen on lopetettava.

Tätä ”työpaikkojen ja kasvun luomisen” liturgiaa on julistettu myös vaalikampanjoissa Pariisista Ateenan kautta Saksan osavaltioihin.

Eikä ihan syyttä. Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Portugalissa mennään julkisen talouden leikkausten vuoksi hyvää vauhtia ojaa pitkin syvään ja soiseen allikkoon.

Siltä se näyttää – tai se saadaan näyttämään siltä. Totuus on kuitenkin karumpi ja kirvelevämpi.

Euroalueen velkakriisin vuoksi vappupuheiden ja vaalilupausten lunastamiseen, eli kasvun vauhdittamiseen, ei enää heru mistään rahaa. Ei ainakaan järkevään hintaan. Sijoittajien mitta on täysi: euroalueeseen ei luoteta. Samaan aikaan kriisimaissa enemmistö toljottaa, kun muutamat vallankäyttäjiksi valitut eivät tee rakenteellisille ongelmille mitään.

Rahaliiton ylivelkaantuneet ja taantumaan syöksyneet jäsenet tarvitsevat kiistatta kipeästi kasvupaketteja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rahahanat aukeavat ja velkakurimuksen aiheuttanut törsääminen aloitetaan uudestaan. Siihen ei ole varaa. Ei velaksi eikä käteisellä.

Vaikka Ranskan ja Kreikan äänten metsästäjät toisin todistavat, eurooppalaisten katseet, nimenomaan myönteiset sellaiset, pitää nyt kohdistaa Saksaan. EU:n suurin kansantalous on reilun kymmenen vuoden aikana toteuttanut kaksi elvytysohjelmaa oikeassa järjestyksessä.

Ensimmäinen koostui työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksista, joilla raskaan maksutaakan alle nikeltyneeseen hyvinvointivaltioon puhallettiin uutta puhtia. Samalla työn tekemisestä ja työllistämisestä tehtiin entistä kannattavampaa. Ay-liike kantoi kortensa kekoon tyytymällä maltillisiin palkankorotuksiin.

Tämä duunareilta karvaita myönnytyksiä edellyttänyt paketti tunnetaan nimellä ”Agenda 2010”. Sen räätälöi sosialisti, silloinen liittokansleri Gerhard Schröder. Hänen sorttisensa eivät toveripiireissä ole suosittuja. 2000-luvun puolivälissä Saksan demarien nykyiset vappupuhujat näyttivät Schröderille palkinnoksi ovea.

Toinen elvytysruiske oli perinteisempi. Sellainen, josta omasta mielestään oikean sorttinen sosialistikin pitää. Kansainvälisen finanssikriisin jälkimainingeissa Saksan talouteen pumpattiin rahaa eikä pelättyä lamaa tai taantumaa tullut. Tuli pienimuotoinen talousihme, Saksan nopea vahvistuminen, josta kriisimaissa nyt kannetaan kaunaa, vaikka ilman sitä velkakriisi olisi jo kaatanut koko rahaliiton.

Monet Euroopan ay-jäärät, myös saksalaiset, yrittivät vappuna todistaa omilleen, että Saksan mallin voi toteuttaa ”inhimillisemmin” eli vain osittain ja toisessa järjestyksessä: ensin elvytetään velkarahalla ja sitten uudistetaan – jos uudistetaan.

Sama soopa näyttää tuottavan tulosta myös lähiviikkojen vaaleissa eri puolilla vanhaa mannerta: valtioiden pitää ensin ottaa velkaa ja investoida, sen jälkeen voidaan ehkä palata säästöihin.

Eli puuhun pyritään jääräpäisesti pyrstö edellä.

Jos nykyinen euroalue halutaan pelastaa, ensin pitää käynnistää kriisimaiden työmarkkinoiden uudistaminen ja tuottavuuden parantaminen. Kun sijoittajat saadaan uskomaan, että nämä aikaa vievät ja kivuliaat operaatiot todella viedään läpi ja tuloksia syntyy, välttämättömiä säästöjä voidaan loiventaa. Jossain vaiheessa uudistukset alkavat purra ja myös valtioiden taloudellinen pelivara kasvaa. Silloin on elvyttävien investointien aika, jos niitä vielä tarvitaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.