Mainos

Kiinaa vaivaa yllättävä ongelma: Ihmisistä alkaa olla pulaa

Vanha vitsi kertoo, että Kiinalla on pulaa kaikesta muusta paitsi ihmisistä. Tämä vitsi ei ole kuitenkaan enää naurattanut pitkään aikaan kiinalaisia. Se nimittäin on totta nopeammin kuin moni luuleekaan.

Vuoden 2015 jälkeen, eli parin vuoden päästä, Kiinassa alkaa todellisuudessa olla pulaa nuorista samalla, kun maa alkaa muistuttaa suurta vanhainkotia. Todellisuudessa väestönkasvu on jo kääntynyt laskuun ja kymmenet miljoonat kiinalaiset suurten ikäluokkien edustajat saavuttavat lähivuosina eläkeiän. Vuonna 2040 jo kolmasosa kiinalaisista on yli 60-vuotiaita.

Syytä tilanteeseen voi hakea 80-luvun alussa voimaan tulleesta yhden lapsen politiikasta. Nyt yhä useampi alkaa tuntea sen seurausvaikutukset. Puheet useamman lapsen sallimisesta vahvistuvat Kiinassa vuosi vuodelta.

Viimeinen esitys on se, että kaupungeissa sallittaisiin kaksi lasta perheille, jotka itse tulevat yksilapsista kodeista. Maaseudulla toisenkin lapsen on voinut tehdä, jos ensimmäinen on tyttö. Näin on tarjottu talonpojille vanhuudenturvaa, kun eläkkeet ovat olemattomat ja sairaalamaksut ylivoimaisia.

Yhden lapsen politiikka on ehkä Kiinan lähihistorian vihatuin direktiivi. Kertomukset pakkoaborteista, sterilisaatioista, virtaan heitetyistä lapsista ovat yhä karmaisevia. Lapsia pidettiin piilossa jopa naapureilta eikä uskallettu laittaa kouluun.

Yhden lapsen politiikka saattoi ehkä tepsiä 30 vuotta sitten, mutta ei enää. Ilman sitä maassa olisi ehkä 1,7-1,8 miljardia ihmistä. Nyt siitä on tullut synkkä yhteiskunnallinen painajainen, joka on johtanut eläköitymiseen, maaseudun ja kaupungin elintasoerojen lisääntymiseen, sukupuolten epätasa-arvoon ja itsekeskeiseen sukupolveen, jonka ei ole koskaan tarvinnut jakaa mitään siskojen tai veljien kanssa.

Mutta ratkaiseeko yhden lapsen politiikasta luopuminen enää tilannetta, vai onko jo liian myöhäistä? Rakenteellisia ongelmia on kohta mahdotonta ratkaista. Nyt esitetään, että yhden lapsen politiikasta alettaisiin luopua asteittain lähivuosina. Pekingin yliopiston professorin mukaan näin olisi pitänyt tehdä jo aikapäivää sitten. Mitä pitemmälle asiaa lykätään sen tuskallisemmaksi ja kalliimmaksi se muuttuu.

Jo nyt esimerkiksi noin 25 miljoonaa miestä etsii turhaan vaimoa sukupuolten välisen epäsuhdan takia. Kiinassa on meneillään maailman suuri maalta kaupunkeihin muutto.

Ja vaikkei maaseutu kokonaan autioituisikaan, niin maaseutupaikkakunnista on kovaa vauhtia kehittymässä köyhtyviä poikamiesreservaatteja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.