Mainos

Lentääkö presidentinvaaleissa myös loka?

Kun Paavo Väyrynen (kesk.) kruunataan lauantaina Helsingin jäähallissa keskustan presidenttiehdokkaaksi, kisa voi alkaa kunnolla. Ne on nimetty, ketä presidenttikisaan kaivataan. Kuusi ehdokasta on passeli määrä tälle maalle: siinä on valinnan varaa.

Vasemmistoliiton ja kristillisten osalta ehdokkaat puuttuvat. Vaikka löytyisivätkin, ne jäävät seinäruusuiksi titaanien taistelussa.

Myös kansalaisliikkeiden ehdokkaat jäänevät näissä vaaleissa syrjään. Heitäkään harva kaipaa. Moni muistaa Arto Lahden säälittävän yrityksen viime vaaleissa: hän sai kerättyä 20 000 kannattajakorttia ja mies pääsi kohteliaasti myös television vaalitentteihin - sillä seurauksella, että vaalipäivänä hän ei saanut likikään kannattajakorttiensa mukaista äänimäärää. Tällä kertaa itseään tyrkytti Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallberg, joka julisti pitkin vuotta valmiuttaan kansalaisliikkeen ehdokkaaksi.

Kun liikettä ei syntynyt, Hallberg "vetäytyi" ehdokkuudesta. Mistä voi "vetäytyä", kun ei ole pyydettykään?

Suuruudenhulluutta on monta lajia.

Ehdolle tuli siis lopulta yllättävän kokenut ehdokasjoukko, jolta on syytä odottaa myös kunnon vaalikeskustelua. Näkemyksille on tilausta, ajat ovat sellaiset. Tiennäyttäjiä tarvitaan.

Aiheista ei tule pulaa.

Sen paremmin EU-asiat kuin talouspolitiiikka eivät presidentille kuulu, mutta teemat nousevat pomminvarmasti esille vaalikeskustelussa. Ehdokaskaartilla on hartioita haastaa kokematon hallitus.

Ennakkosuosikki Sauli Niinistö (kok.) on jo linjannut, että koska talouspolitiikka on nykyään keskeinen osa ulkopolitiikkaa, myös talouspolitiikka kuuluu presidentille. Samalla on tullut esityksiä "Mäntyniemen iltakoulusta". Paavo Väyrystä (kesk.) tähän taisteluun ei tarvitse usuttaa. Paavo Lipponen (sd.) on leimallisesti korostanut hallituksen ykkösasemaa, mutta eiköhän Lipponenkin vaalikamppailun myötä ilmoita viisautensa olevan käytettävissä. Timo Soinin (ps.) mielipiteistä ei ole epäselvyyttä, joten sinne sekaan vain.

Venäjästä puhutaan. Ja siitä, kuka kutsutaan USA:n Valkoiseen Taloon.

Natosta puhutaan. Globalisaatiosta puhutaan.

Myös arvojohtajuudesta puhutaan. Mittatikuksi tulee viran jättävä Tarja Halonen, jonka ns. arvojohtajuudesta voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ihmetteli, missä Halonen luurasi tsunami-katastrofin aikana. Vanhanen koki joutuneensa silloin pääministerinä myös maan isäksi, kun muita ei ilmautunut. Teemasta löytynee muutakin äimisteltävää.

Sitten on tämä erityisesti presidentinvaaleihin liittyvä pakkopulla:

Kun Halosen 12 vuoden perintöä jaetaan, kannattaa varautua myös lokapelin alkamiseen. Loanheitto on ollut aina keskeinen osa presidentinvaaleja. Nyt ehkä enemmänkin, kun SDP:n 30-vuotinen valtakausi presidentinkansliassa todennäköisesti purkautuu. Tilanne on verrattavissa Urho Kekkosen kauden päättymiseen.

Loka lensi viime vaaleissakin: kovimman kohtelun sai Halonen. Perättömyyksiä levitettiin, mutta perinteinen media ei juurikaan niitä läpi päästänyt.

Varsinkin nettisivustojen tietoihin kannattaa suhtautua varauksella. Ihme ennustajaa ei tarvita, kun näkee, että netin merkitys lokakampanjoissa kasvaa entisestään. Presidentinvaalin kaltainen politiikan missikisa on sille ominta kasvualustaa. Kun tähän saakka on puhuttu politiikassakin medianlukutaidosta, näissä vaaleissa kannattaa jo nyt opetella netinlukutaitoa: kaikki mitä sen kautta leviää, ei todellakaan ole totta.

Tuskin tästä monta viikkoa menee, kun loanheitto alkaa.

Likaisten temppujen osastoja on asialla, vaikka itse ehdokkaat eivät tietäisi niistä höykäsen pöläystä. Aiheita ei tule puuttumaan, siksi kokenutta ehdokasjoukko on. Vuosien myötä jokainen on saanut kasan vihamiehiä, jotka purkavat katkeruutensa vaalikampanjan aikana. Paavo Väyrysellä on helppoa, koska hän on ehdokkaista eniten läpivalaistu ja liki kaikki on kerrottu. Väyrysen ongelma onkin pysyä itse housuissaan, esimerkiksi vuoden 1994 vaaleissa hän hyökkäsi Martti Ahtisaarta vastaan mm. Wider-instituutin rahoitusepäselvyyksillä suurlähettiläs Benjamin Bassinin tukemana. Lopulta yritys kääntyi Väyrystä itseään vastaan. Väyrynen saattaa sen sijaan joutuu uudelleen selittämäään Viktor Vladimirov -seikkailujaan, jotka Jukka Tarkka paljasti Ahti Karjalaisen elämänkerrassa 1989.

Paavo Lipposen pitkä pääministerikausi ja hulvaton rahanlevittely eduskunnan puhemiehenä 2003-2007 antaa aiheita lokakampanjoiden puuhamiehille. Konsultin rooli venäläis-saksalaisen Nord-Stream -kaasuputken konsulttina nousee pomminvarmasti esille.

Sauli Niinistö hankki puolestaan vihamiehiä sekä valtiovarainministerinä että kamreerimaisena puhemiehenä. Heiltä tuskin jää kiviä kääntämättä. Timo Soinin suurin ongelma saattaa löytyä omista joukoista.

Pekka Haavisto (vihr:) ei pääse helpolla sukupuolisuuntauksensa takia. Eva Biaudet`n RKP:läinen rooli ja asema vähemmistövaltuutettuna on nettirasistien vakiokamaa.

Anteeksi, että tällaista tässä ennustellaan. Mutta: sellaista on elämä politiikassa ja erityisesti presidentinvaaleissa. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva, kuten Mika Waltarin viisas avustaja Kaptah muisti usein sanoa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.