Mainos

Kummisedät auttoivat Kataisen kokoomusjohtoon

Paikkansa jättävä kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen ei aio puuttua seuraajansa valintaan. No Kataisen itsensä valintaan kymmenen vuotta sitten edeltäjät puuttuivat sitäkin enemmän...

Jyrki Katainen valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi 32-vuotiaana Harry Potter -hahmona 5. 6. 2004 Seinäjoella.

Sen jälkeen harvan herran poliittinen ura on mennyt yhtä nappiin kuin Kataisen. Katainen sai Ville Itälän jälkeen kokoomukseen aivan uuden vauhdin päälle ja vaalivoitot seurasivat toisiaan. Se, että Kataisen ura huipentui pääministerinä nykyisen onnettoman sekasikiöhallituksen vetämiseen keskellä hirmuista talouskriisiä, oli varmaan politiikan jumalan järjestämä kohtalon oikku, sillä Katainen - kaikella kunnioituksella - on enemmän nousukauden miehiä.

Mutta se on sanottava, että kymmenen vuoden pj-urakan ja kahden hallituksen jälkeen Katainen on yhteiskuntapalvelusvelvollisuutensa taatusti kuitannut. Katainen voi siirtyä Eurooppaan hyvällä omallatunnolla ja siitä ei tarvitse häntä syyllistää. Harva on joutunut vastaavaan rääkkiin, ehkä Esko Aho (kesk.), mutta hänellä ei ollut EU-asioita riesanaan.

Mutta kun Katainen nyt silmät kirkkaana kertoo, että hallitus voi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, onkin toinen juttu. Sillä se ei pidä paikkaansa.

Mutta palataan Kataisen valintaan kymmenen vuotta sitten. Sitä voi muistella ja ottaa opiksi ennen kuin porvariporukka kokoontuu kesäkuussa Lahteen valitsemaan Kataiselle seuraajaa.

Katainen siis sanoo, ettei puutu seuraajansa valintaan. Hyvä niin. Kataisen oman valinnan takaa tosin löytyy kummisetiä niin että päät kolisevat toisiinsa.

Vuonna 2004 Ville Itälän vähäinenkin uskottavuus puheenjohtajana oli jo totaalisen loppu.  Itälälle puheenjohtajan paikka kokoomuksen johdossa oli tullut 2001 kuin perintökello. Luopuva  Sauli Niinistö (puheenjohtajana 1994-2001) sopi kokoomuksen peräkamarissa parin luotettunsa - mm. Kari Häkämiehen - kanssa Itälän valinnasta ja puoluekokous oli vain läpihuutojuttu.

Näistä onnettomista lähtökohdista Itälä johtikin puoluetta vain kolme vuotta.

Kymmenen vuotta sitten tähän aikaan ylivoimainen suosikki kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi oli hiihtäjäsankaritar  Marjo Matikainen-Kallström.  Kauan hän ei aallonharjalla keikkunut. Katainen puolestaan oli lupaava kandidaatti, mutta ei missään nimessä varma valinta. Itse asiassa Kataiseen uskoi aika harva, hän oli tulevaisuuden lupaus, jonka aika piti koittaa joskus myöhemmin.

Moni luuli, että viimein puheenjohtajan paikan saa kisaan ilmoittautunut Ilkka Kanerva.

Puoluekokousta lähestyttäessä Kanervan kannatus näytti nousevan ja moni veikkaili hänen voittavan koko kisan. Se herätti kokoomuksessa vanhan osapuolijaon reippaaseen kulissitaisteluun ja puoluekokouksen alla otteet kovenivat. Kimmo Sasi oli itsekin puheenjohtajaehdokas, mutta lopputaistelussa hän ja Ben Zyskowicz junttasivat raivolla Kanervan valinnan puolesta.

Ilkka Suominen (kokoomuksen pj. 1979-91) olisi ollut vielä 1989 valmis luopumaan puheenjohtajuudesta Kanervan hyväksi,  mutta 2004 usko Kanervaan oli mennyt. Kulisseissa vanhat kokoomussedät kääntyivätkin yksi toisensa jälkeen Kanervan pelossa Kataisen ehdokkuuden taakse.

Kummisetiä alkoi löytyä.

Suominen teki sen ensimmäisenä julkisesti.

Sen jälkeen Kataisen puolesta liputti julkisuudessa ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen, jolla oli kokoomuskentällä legendaarinen maine.

Mutta yhtä puuttui. Kokoomuskenttä aprikoi kuumeisesti, mille kannalle Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi siirtynyt Sauli Niinistö asettuisi. Sitä ei ollut vaikea arvailla: Ilkka Kanerva oli arvostellut Neuvostoliiton Tehtaankadun lähetystölle Niinistöä 80-luvulla tyypilliseksi ”yhden kauden fakkijuristiksi”, josta ei tarvitsisi sen enempää piitata. Kanervaa Niinistö ei olisi päästänyt kokoomuksen johtoon missään oloissa.

Se, tukisiko Niinistö Kataista julkisesti, olikin toinen juttu.

Lopulta Niinistö tuli julkisuuteen perjantai-iltana, vajaa vuorokausi ennen valintoja. Niinistö antoi MTV:n uutisille haastattelun, jossa hän tuki avoimesti Kataista ja varoitti Kanervan valinnasta. Tieto puoluekokouspaikalla levisi kulovalkean tavoin ja viimeistään se sinetöi Kataisen valinnan. Epäilemättä Katainen olisi valittu muutenkin, mutta selvästi pienemmällä marginaalilla.

Ben Zyskowiczia näkee harvoin raivoissaan, mutta Niinistön haastattelun jälkeen hänen olemustaan ei voinut kuvailla leppoisaksi. Sappi kiehui.

Lauantain valinta oli Kataiselle selvä. Hän voitti Kanervan luvuin 534-365.

Suurempia haavoja junttaus ei kokoomukseen jättänyt, varsinkaan jos vertaa tilannetta Pertti Salolaisen (puheenjohtajana 1991-94) aikaan, jolloin kokoomuksen sisäinen tappelu oli jo sivusta kaameaa katsottavaa ja puolue täysin levällään.

Kokoomus sai itsensä toimintakuntoon ehkä siksi, että puheenjohtajaehdokkaita oli useita.

SDP:ssä ehdokkaita on nyt kaksi - ja jälki alkaa olla jo nyt veristä. Jutta Urpilainen muistuttikin, että elämää on puoluekokouksen kaksintaistelun jälkeenkin. Viesti oli epäilemättä suunnattu Antti Rinteen tukijoukoille, mutta kannattaa se panna korvan taakse myös Urpilaisen omissa joukoissa.

 

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.