Mainos

Patti Saksassa tästä nyt vielä puuttuu

Kun oikein tarkasti katsoo, Euroopan taloudessa näkyy häivähdyksiä paremmasta. Suomi ei tähän Eurooppaan nyt kuulu. Myös muut häivähdykset häviävät, jos vaalien jälkeisen hallituksen muodostaminen menee Saksassa säätämiseksi.

Suomessa vain toivottaman hyväuskoiset jaksavat vielä toivoa, että taloudessa tapahtuu nopea käänne parempaan. Hallituksen rakenneuudistuseväiden ravintoarvot olivat hälyttävän matalia. Niillä ei päästä alkua pidemmälle, vaikka tietysti yksi askel eteen on parempi kuin kaksi taakse.

Keskitetty tuloratkaisu ei sekään tuo ratkaisevaa helpotusta, vaikka jokaisen ”maan etua” ajavan pitääkin nyt huutaa tupon perään. Koska vanhat merkit yleensä pitävät paikkansa, rohkenen väittää, että akuuttiin ahdinkoon väkisin survottu laaja tulosopimus sisältää taas kerran pienellä painettua työmarkkinalatinaa, johon on ladattu muutaman vuoden päästä laukeavia kustannusmiinoja.

Suomi tarvitsisi yhteiskuntasopimuksen, joka leikkaa saavutettuja etuja kaikilta. Sellaista ei tietenkään synny. Ei ainakaan vielä.

Muuten euroalueen sysimustien pilvien takaa pilkottaa aurinko. Esimerkiksi tuore rahaliiton maita koskeva ostopäällikköindeksi oli selvästi odotettua parempi.

Teollisuustuotanto on hitaasti elpymässä myös velkakriisin näivettämissä maissa, erityisesti Espanjassa. Mutta ei siis missään nimessä Suomessa.

Etelän tuhlaajia tähän asti hanakasti piiskannut pohjoinen ”mallimaa” luisuu pelottavaa vauhtia velkasuohon.

Mitä tästä nyt vielä puuttuu? Tietenkin se, että saksalaiset äänestävät vajaan kolmen viikon päästä maahan pattitilanteen, jossa toimintakykyisen enemmistöhallituksen muodostaminen on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta.

Se olisi myrkkyä Espanjalle, Italialle ja muille. Myös Suomessa kannattaa ehdottomasti manata saksalaisilta selkeää kantaa siihen, mikä konklaavi hallitsee EU:n suurinta kansantaloutta seuraavat neljä vuotta.

Toistaiseksi näyttäisi vielä siltä, että liittokansleri Angela Merkelin johtama porvarihallitus jatkaa myös vaalien jälkeen. Sen aikaansaannokset eivät ole moitteettomia, mutta jos katsotaan talouden tunnuslukuja, Saksalle ja koko Euroopalle on vaikea kuvitella parempaa vaihtoehtoa.

Patti syntyy lähes vääjäämättä silloin, jos Merkelin apupuolue liberaalit (FDP) ei ylitä viiden prosentin äänikynnystä ja putoaa liittopäiviltä. Mielipidemittauksissa FDP on päässyt niukasti joko viiden tai kuuden prosentin kannatukseen. Koska liikkuvia äänestäjiä on loppuun asti paljon ja valmius vaihtaa puoluetta on yllättävän suuri, FDP:n kannatus voi vielä notkahtaa ratkaisevasti.

Silloin laajaa kansansuosiota nauttivan liittokanslerin pitää yrittää suurta koalitiota yhdessä nykyisen pääoppositiopuolueen eli sosiaalidemokraattien (SPD) kanssa. Edellisen kerran (2005-2009) tämä epäpyhä allianssi aiheutti SPD:lle rökäletappion. Uudessa painoksessa demarit tuskin enää suostuvat Merkelin nöyriksi aseenkantajiksi. Siksi on syytä pelätä, että suuren koalition päätöksenteko on tahmeaa.

Porvarihallituksen ja suuren koalition lisäksi muita todellisia toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja ei Saksassa juuri ole. Puhdas punavihreä hallitus ei missään tapauksessa saa riittävän suurta enemmistöä. Ja uusien vaalien järjestäminenkin on todennäköisempää kuin DDR:n entisen mahtipuolueen SED raunioille perustetun vasemmistopuolue Linken nousu hallitukseen yhdessä vihreiden ja sosiaalidemokraattien kanssa.

Väritön, hajuton, mauton ja iloton vaalikampanja pysynee värittömänä, hajuttomana, mauttomana ja ilottomana loppuun asti. Kanslerin ja hänen demarihaastajansa Peer Steinbrückin ainoan tv-keskustelun ainoaksi ihmisiä edes hitusen kuohuttaneeksi yksityiskohdaksi pomppasi Merkelin kaulassa killunut Saksan lipun värejä mukaillut kaulaketju. Mielipidemittausten mukaan 49 prosenttia piti haastajaa voittajana ja 44 prosenttia uskoi kanslerin olleen parempi.

Juuri tällaista teflontaistelua Euroopan vaikutusvaltaisin nainen haluaa. Hänen kannaltaan pahin vaihtoehto on, että oppositio löytää vielä lähiviikkoina jonkun suuren kysymyksen, jolla vaalikarja saadaan liikkeelle. Toistaiseksi kiviä on käännelty turhaan.

Keskustelu Kreikan uudesta tukipaketista sammui nopeasti. Syyrian konfliktin kanssa Merkel ei sorru samaan virheeseen, jonka oikeiston kansleriehdokas Edmund Stoiber teki Irakin sodan kanssa vuonna 2002. Hän antoi ymmärtää, että Saksan pitäisi osallistua sotaan Yhdysvaltain rinnalla. Silloinen demarikansleri Gerhard Schröder oli eri mieltä ja voitti vaalit.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.