Mainos

Persoonat peliin ja visiot esiin!

Hyvin hitaasti kiihtynyt presidentinvaalikiertue pysähtyy kohta joulutauolle. Tällä viikolla television isot vaalitentit käynnistivät varsinaisesti kamppailun, vaikka erilaisia järjestöjen ja muiden puuhaorganisaatioiden presidenttipaneeleja on ollut ennätysmäärä, peräti kolmisenkymmentä. Eli luvalla sanoen ihan liikaa.

Liekö se sitten syynä, vai tuoreet galluptiedot, mutta joka tapauksessa lievä hermostuneisuus alkaa näkyä ehdokkaissamme. Paavo Lipponen oli paikoin ärtynyt MTV3:n tentissä, kun menneitä hänen mielestään jauhettiin liikaa. Paavo Väyrynen hermostui puolestaan Huomenta Suomen lähetyksessä AP:n kirjeenvaihtajan haastattelussa, ironista kyllä samasta syystä, menneiden kaivelusta.

David Mac Dougallin tekemissä englanninkielisissä haastatteluissa ehdokkaista näkyy, että mennään jonkin verran epämukavuusalueelle ja ehdokkaiden omat luonteenpiirteet alkavat näkyä. Väsymyskin teettää toki kaikenlaista.

Televisio ei tee tosikosta huumorimiestä

Televisio on armoton väline siinä, että kaikenlainen kuorrutus ja esittäminen paljastuu, jos ei ihan heti ensimmäisessä ohjelmassa niin varmasti jo toisessa.

Television vaalitenteissä ei parane olla muuta kuin oma, hyvä itsensä. Huumorismiehenä esiintyminen ei käy kauan tosikolta, myhäily ei onnistu äksyltä tiukkapipolta, eikä arvokkuutta voi yrittää tavoitella jos rahkeet ei riitä.

Siksi kampanjatoimistojen kannattaisi panostaa ehdokkaidensa vahvuuksiin. Korostaa ja vahvistaa niitä, eikä yrittää mielistellä äänestäjiä olemalla jotain muuta kuin on. Pluffi paljastuu lopulta aina.

Menneitä pitää toki sopivassa määrin nostaa esiin. Presidentti on arvojohtaja, jonka karaktääri, luonteen lujuus, persoona ja paineenkestävyys ovat tärkeitä tietää ja tunnistaa.

Varmasti on myös hyvä nostaa esiin uran merkittävimmät nousut ja laskut sekä teot, onnistumiset ja epäonnistumiset. Poliittinen ajattelu ja kokemuksista syntyneet johtopäätökset ovat olennaisia asioita presidentille, kuten vanha sanonta todistaa: Kerro mitä kirjoja olet lukenut, niin minä kerron millainen ihminen olet.

Ellei luurankoja kaapista löydy voitaisiin katse jo siirtää enemmän tulevaan.

Puhetta aiheista

Kovin vähälle esimerkiksi tähän mennessä käydyssä keskustelussa on jäänyt Paavo Lipposen esittämä arvio siitä, että Yhdysvallat on asemoimassa itsensä oman ilmoituksensakin mukaan Tyynen valtameren maaksi. Tulevaisuudessa politiikan painopiste siirtyisi siis enemmän Aasiaan. Entistä vähemmän näyttäisi kiinnostavan vanhenevan, velkaisen ja väsyneen Euroopan asiat.

Natostakin puhutaan, jos puhutaan, hyvin vanhoilla termeillä. Syvimmällä kylmän sodan juoksuhaudoissa oli Paavo Arhinmäki todetessaan Naton yksiselitteisen pahaenteisesti vauraiden länsimaiden organisaatioksi, johon ei missään tapauksessa pidä itseään ripustaa. Taitaa Suomi olla yksi vauraimmista länsimaista tällä hetkellä ja Euroopan rikkaus ja hyvä elämä suhteellista, voisi joku sanoa.

Myös Sauli Niinistö on ottanut esiin globaalin maailmanjärjestyksen muuttumisen ja Suomen asemoinnin siinä.

Hyvät herrat, hyviä kysymyksiä. Mutta vielä voisi olla selkeämpiä vastauksiakin.

Meillä pitäisi olla selvä suunta ja tahto missä ja miten itsemme haluamme nähdä ja paikantaa kun maailman talouden ja politiikan painopisteet siirtyvät. Huolestuttavaa on, jos vaalitentissä nuoremmatkin edustajat hakevat kaikupohjansa menneestä maailmankuvasta ja menneistä uhista.

Visio on kovin juhlallinen sana. Silti rohkenen esittää, että jokaiselta presidenttiehdokkaalta sellainen löytyisi. Visio siitä mikä on Suomen paikka ja missä kaikessa ja ennen kaikkea miksi meidän pitää olla mukana.

Turvallisuus ei ole niistä asioista vähäisin. Kansakunta luottaa presidenttiinsä ja siksi se tarvitsee presidentiltään näkymän tulevaisuuteen.

Helpot sutkaukset ja nasevat heitot ovat keskusteluissa kivoja ja virkistäviä , mutta ne ei riitä. Niistä ei vielä selviä miten Suomi pärjää.

Suomen suuri linja on ollut kylmän sodan jälkeen liittyminen länteen - päästä niihin pöytiin, jossa meidänkin kohtaloista päätetään. Aina ei olla niissä pöydissä oltu ja jälki on välillä ollut kauhistuttavaa.

Suomen pitkä linja

Niistä pöydistä ei itse kannata voimallisesti eroon pyrkiä. Kuluneella viikolla Suomen pankin 200- vuotisjuhlassa entinen pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen, joka toimi juuri 90-luvun suurina lamavuosina pankin johdossa vastasi kysymykseen markan paluusta: "Puheet ja spekuloinnit markan paluusta ovat järkyttäviä ja pelottavia." Paluu markkaan laittaisi liikkeelle sellaisia voimia, jotka suistaisivat meidät lamaan ja suurtyöttömyyteen. Kovin kepeästi ei tästä siis pitäisi puhua. 90-luvun alun vuosina meidän lainahanat oli hyvin lähellä sulkeutumista ja rahat palkkoihin ja eläkkeisiin veitsenterällä. Silloin mm. Saksan Bundesbank tuli apuun.

Joka niitä aikoja vähänkin muistaa tietää, että jos nyt on hyvin, ei aina välttämättä näin ole. Ja kun paha päivä tulee kavereita tarvitaan.

Talousasiat ja EU:n ja euron tilanne ovat tärkeitä teemoja myös presidentinvaaleissa. Kunhan muistetaan, että vakausmekanismiin liittymisestä ja mahdollisesta yksimielisyysvaatimuksesta luopumisesta ei päätä tasavallan presidentti. Niissä pöydissä hän ei istu.

Pääministeri ja valtiovarainministeri neuvottelevat. Eduskunta päättää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.