Mainos

(12.09.03) Ei saa kangistua lähtökiihdytykseen

Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala korostaa kirjoituksessaan, että hallitus ei saa hyytyä hyvään alkuunsa. Ojalan mielestä kangistumisen merkit ovat jo näkyvissä.

Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala

Uuden hallituksen lähtökiihdytys on ollut oikein hyvä. Jäätteenmäen hallitus pääsi hyvään vauhtiin verotusta etupainotteisesti keventävällä lisäbudjetilla. Työtä jatkava Vanhasen hallitus teki ennätysnopeasti budjettiesityksen vuodelle 2004, jossa tuloverotusta edelleen kevennetään, enemmän kohdennetusti, luvataan helpotusta sukupolvenvaihdokseen ja tehdään pienten yritysten arvonlisäverosta liukuva. EU:n komissiolta on lisäksi tullut ehdotus ruokatarjoilun arvonlisäveron lisäämisestä poikkeuslistaan, jolla kansallisesti voidaan näihin palveluihin soveltaa alempaa alv-kantaa. Tätäkin esitystä, johon tarvitaan kaikkien EU-maiden yksimielisyys, hallitus on päättänyt tukea.

Lähtö on siis ollut hyvä. Nyt lähtökiihdytyksen loppuvaiheessa ei kuitenkaan saa kangistua. Hallituksen tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta on välttämätön tavoite mutta ei tule ilmaiseksi. Se vaatii tuekseen rohkeita, ennakkoluulottomia ja voimakkaita toimenpiteitä.

Yritysverouudistus on luvattu poliittiseen käsittelyyn - ja siten myös julkiseen käsittelyyn - vasta loka-marraskuussa. Valmistelusta on avoimuus puuttunut täysin, ei ole ollut kuulemisprosesseja, ja kiire tulee heikentämään lainsäädännön tasoa. Hallitus on ohjelmassaan luvannut, että pienten yritysten verotus ei kiristy. Pörssiyritysten osinkojen osaltahan näin jo käy hallitusohjelmankin mukaan. Kaksinkertainen verotus tekee velkarahalla toimimisen edullisemmaksi suhteessa omaan pääomaan. Miksi ei haluta kuulla ja kertoa ja näin hälventää´voimakkaasti kytevää epäluuloa koko yrittämisen mielekkyyteen?

Hallitus on myös ohjelmassaan luvannut tehdä rakenteellisia uudistuksia työelämään, jotta työ olisi aina kiinnostavampi vaihtoehto kuin sosiaaliturva ja jotta työurat pitenisivät sekä alku- että loppupäästä. Tältäkin osin alkukiihdytys oli oikein hyvä. Taustalla oli Sailaksen työryhmän tasapainoisen kokonaisuuden hiljainen hyväksyminen.

Kangistumisen merkit näyttävät nyt kuitenkin pelottavan ilmeisiltä. Koulutukseen pääsyn nopeuttamisesta ja koulutusaikojen lyhentämisestä vallinnee yksimielisyys. Hyvä niin. Mutta missä viipyvät selkeät kannanotot ja toimintamallit työstä pois siirtymisen myöhentämiseksi? Siihenkö sortuivat, että puoluesihteeri, kansanedustaja Eero Heinäluoma jyrähti tällä samaisella palstalla 8.8., että irtisanomissuojaa koskevat keskustelut siirtyvät suoraan hallituksen ja poliittisen päätöksenteon pöytään. Hänen mielestään on helpompi pitää kiinni olemassa olevista työpaikoista kuin luoda tyhjästä kokonaan uusia Kiristyvä lainsäädäntökö siihen auttaa! Ei varmaan. Ainakin minä ja moni muu tulkitsi asian niin, että toimenpiteistä työelämästä poistumisen myöhentämiseksi ei muka kannattaisi keskustella. Tosiasia on myöskin se, että uusia työpaikkoja kyllä luodaan, jos kaikki yrittämisen edellytykset ovat kohdallaan.

Heinäluoman kommentti tuli samana päivänä kun ministeri Kalliomäki puhui voimakkaasti hallituksen työllisyystavoitteen puolesta tavatessaan työmarkkinajohtajat yhdessä pääministerin kanssa. Silloin oli pelin henki se, että tarvitaan myös toimenpiteitä, joilla työelämästä poistumista voidaan myöhentää. Puhuttiin hankkeista, joilla näitä rakenteellisia uudistuksia käynnistetään nopealla aikataululla. Ei ole kuulunut mitään budjettiriihessä eikä sen jälkeen. Heinäluoma entisenä kovan tason ay-vaikuttajana voitti pelin?

TT:n uusi toimitusjohtaja Kalevi Hemilä ilmoitti KU:n haastattelussa 5.9. työnantajaleirin puolesta, ettei eläkepakettia avata. Ei varmaankaan, mutta silti on tosiasia, että kaikki suuret ikäluokat jäivät eläkeuudistuksessa ns. eläkeputken piiriin. Tätä keinoa käyttävät niin työnantajat kuin työntekijätkin sumeilematta hyväkseen. Ja sosiaalisten tulonsiirtojen tarve kasvaa! Eli työvoimakustannusrasitus lisääntyy ja mahdollisuus synnyttää uutta työtä heikkenee. Tämäkö on tarkoitus?

Jotain siis pitää tehdä. Ja pian. Putki-ihmiset ovat työttömiä työnhakijoita, joita on sellaisena kohdeltava. Kuntoutettava ja tarjottava työtä. Ja löytyy eläkepakettia avaamattakin keinoja, joilla eläkeputkeen siirtäminen tehdään vähemmän kannattavaksi ja houkuttelevaksi. Työttömyysturva on saneerattava sellaiseksi, ettei se mahdollista elintapatyöttömyyttä eikä johda siihen. Työttömyysturvan porrastus menneen työuran pituuden mukaan on tässä hyvä keino.

Odotellaan siis, selviääkö hallitus nyt näkyvissä olevasta kangistumisen uhasta rentoon juoksuun. On kaikki syy toivoa sitä ja kannustaa rivakkaan juoksuun.

Arto Ojala, Toimitusjohtaja, Palvelutyönantajat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.