Mainos

(16.01.03) Missä on Euroopan ydin?

Johtaja Teija Tiilikainen pohtii kirjoituksessaan ongelmia, joita aiheuttaa Euroopan jakaminen unionin ytimeen ja periferiaan.

Teija Tiilikainen, tutkimusjohtaja. Helsingin yliopisto

Ydin-Euroopasta on riittänyt puhetta viime aikoina. EU:n perustuslaillisen sopimuksen ajaessa karille Eurooppa-neuvoston joulukuisessa kokouksessa Saksa ja Ranska viittasivat mahdollisuuteen perustaa oma klubinsa erilleen muusta unionista. Ajatus ei ole uusi. Se on tuttu niistä monista aiemmista yhteyksistä, joissa Saksa ja Ranska ovat kohdanneet vaikeuksia EU:n kehittämisessä omien tavoitteidensa suuntaan. Ydin-Eurooppa uhittelusta on integraation paljon puhuttu yhteisöllisyys kaukana. Sillä halutaan viestittää, että jolleivät EU-maat muuten suvaitse taipua Saksan ja Ranskan tahtoon, niin nämä hajottavat koko systeemin.

Ydin-Eurooppa on lähinnä uhkasana, jonka täsmällisempi sisältö on varsin epämääräinen. Jos Saksa ja Ranska perustaisivat sellaisen pienemmän liiton, mihin ne viittaavat, niiden täytyisi irtaantua muusta EU:sta. Tällöin ne olisivat varsin pian napit vastakkain keskenään. Saksan ja Ranskan välinen tiivis liitto ja yhteistyö perustuu nimenomaan EU:n olemassaoloon. EU tarjoaa kummallekin - vaikka varsin eri syistä - väylän omien intressien edistämiseen kansainvälisillä areenoilla. Ranska tähyää EU:n avulla nimenomaan Euroopan poliittiseksi ja sotilaalliseksi johtomaaksi, minkä ensin täytyy merkitä Yhdysvaltojen syrjäyttämistä tältä tontilta. Saksa on Euroopan talousmahti, joka pyrkii ensisijaisesti saattamaan poliittisen valtansa kokonsa ja taloudellisen potentiaalinsa tasalle. Jäädessään kahdestaan Saksa ja Ranska menettäisivät varsin olennaisen perustan nykyisiltä valta-asemiltaan ja ajautuisivat lisäksi todennäköisesti valtataisteluun keskenään.

Uhkailujen mukaisen ydin-Euroopan perustaminen EU:n sisälle vaikuttaa sekin varsin mahdottomalta. Uuden perustuslaillisen sopimuksen valmistelu on puolustusyhteistyön kohdalla osoittanut, miten nihkeitä EU-maat ovat antamaan pienemmälle maaryhmälle minkäänlaista avointa valtakirjaa harjoittaa yhteistyötä koko EU:n nimissä. Väläytetylle kokonaisvaltaisemmalle ydin-Eurooppa järjestelylle tulisi siis kaikissa yksityiskohdissa olla muiden EU-maiden hyväksyntä tai muuten sitä ei unionin puitteisiin hyväksyttäisi. Tällaisen hyväksynnän hakeminen tuskin vastaa Saksan ja Ranskan suunnitelmia.

Enemmän kuin konkreettinen toimintasuunnitelma puhe ydin-Euroopasta on varsin arveluttava viittaus jonkinlaiseen unionimaiden keskinäiseen osittain historiaankin perustuvaan arvojärjestykseen. Tämän ajattelun mukaan integraation alkuperäiset jäsenmaat olisivat edelleen muita oikeutetumpia päättämään integraation kehityssuunnista. Iso-Britannia pyrkii omalta osaltaan estämään tällaisen tulkinnan, ja sen ulkoministeri Jack Straw onkin hiljattain ehdottanut Britannian kytkemistä vahvemmin Saksan-Ranskan moottoriin. Tällainen suurten maiden direktoraatti ei koko unionin näkökulmasta ole yhtään ydin-Eurooppaa parempi konsepti.

Euroopan integraation olemassaolo ei voi perustua eriarvoisiin jäsenyyksiin - eli unionin ytimeen ja jonkinlaiseen periferiaan. Unionin jäsenmaat ovat eri kokoisia, mikä on aina huomioitu unionin vallankäytössä käyttämällä myös väkilukua kriteerinä valta-asemien määrittelyssä. Unionin jäsenillä on takanaan eri mittaiset jäsenyyshistoriat. Näistä eroista riippumatta kaikkien unionin jäsenmaiden tulee kuitenkin kyetä pitämään EU:a yhtä paljon omana unioninaan. Puhe ydin-Euroopasta on paras tapa vetää mattoa alta EU:n legitimiteetiltä.

Teija Tiilikainen, johtaja, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkosto (Tiilikainen edusti Suomen hallitusta EU:n tulevaisuuskonventissa)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.