Mainos

(17.1.03) Pelkkä NATO-keskustelu ei riitä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, ministeri Suvi-Anne Siimes toteaa kirjoituksessaan, että Suomessa tarvitaan laajamittaisempaa turvallisuuspoliittista keskustelua kuin pelkkää NATO-keskustelua.

Suvi-Anne Siimes

Suomeen mahtuu tunnetusti usein vain yksi puheenaihe ja kysymyksenasettelu kerallaan. Viime viikkoina otsikoissa on ollut turvallisuuspoliittinen keskustelu tai oikeammin sen yhteen kysy-mykseen typistetty versio. Tuo kysymys on ollut "Tulisiko Suomen liittyä NATO:n jäseneksi?" Siihen on usein liittynyt myös apukysymys siitä, tulisiko Suomen mahdollisesta NATO-jäsenyydestä järjestää kansanäänestys.

Turvallisuuspoliittinen keskustelu, jota joskus yritettiin suitsia tai julistaa tarpeettomaksi, on äkkiä ryöpsähtänyt valloilleen. Hyvä kysymys on: miksi?

Pelkkä maalisvaalien läheisyys tuskin riittää selitykseksi, sillä keskustelussa vilahtelevat tiukkaan myös vuodet 2004 ja 2007 ja vielä paljon niitäkin myöhemmät ajankohdat.

Vuonna 2004 hyväksytään maamme seuraava turvallisuuspoliittinen selonteko. Siihen liittyvät asiat ja linjaukset tulevat uuden, maaliskuussa valittavan eduskunnan tehtäväksi. Vuoden 2004 selontekoa koskeva mielipiteidenvaihto voidaan siksi hyvällä syyllä lukea vaalikeskusteluksi.

Vuonna 2007 on sen sijaan jo seuraavien eduskuntavaalien ja myös seuraavan presidenttikauden aika. Seuraavassa selonteossakin on kyse siitä, liittoutuuko Suomi sotilaallisesti vai ei. NATO ei nimittäin todennäköisesti ole silloin uudelleen laajentumassa, sillä tuorein NATOn laajentumispäätös tehtiin juuri. Seuraava lienee odotettavissa vasta vuosikymmenen lopulla.

Monet muut kiinnostavat turvalllisuuspoliittiset prosessit ovat sen sijaan parhaillaan käynnissä. Meillä niistä ei vain juurikaan puhuta.

EU:n turvallisuuskonventti pohtii parhaillaan Euroopan yhteistä puolustusta samalla, kun Yhdysvaltain, NATOn ja Euroopan keskinäiset suhteet ovat muodostumassa uudelleen.

EU:n sotilaskomitean puheenjohtaja Gustav Hägglund käytti aiheesta eilen kiinnostavan puheenvuoron Maanpuolustuksen Suunnittelukunnan seminaarissa. Häggglundin visio oli se, että näiden prosessien myötä EU:n uudesta, vasta lopullista hahmoaan ottavasta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta muodostuu NATOn eurooppalainen pilari.

Jos näin on, Suomen sotilaallista liittoutumista koskevaa kansanäänestystä ei koskaan järjestetä NATOsta. Se järjestetään EU:n perustuslaista.

Siksi korvat kannattaa nyt sulkea pelkästään NATOa tai vuoden 2004 selontekoa koskevilta seireenien laululta. Kuulo kannattaa sen sijaan herkistää tarkasti niille taajuuksille, joilla EU:n turvallisuudesta puhutaan. EU:n tulevaisuuskeskustelun aika on nimittäin juuri nyt, keväällä 2003, ja voi hyvin olla, että sen ratkaisevat vaiheet käydään juuri silloin, kun me suomalaiset käymme vaaliuurnilla ja muo-dostamme uutta hallitusta.

EU:n turvallisuus- ja puolustusulottuvuuden kehityksessä ei ole kyse vain yhteisestä puolustuksesta ja Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta. Siinä on kysymys myös siitä, onko EU tulevai-suudessakin ensisijaisesti siviiliorganisaatio vai sotilasliitto.

Ja siinä on kyse myös, miten EU suhtautuu jatkossa esimerkiksi monenkeskeiseen yhteistyöhön tai rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välisiin jännitteisiin. Sekään ei ole Suomen kannalta mikään merkityksetön juttu. Siksi eduskuntavaaleihin on mahdutettava mukaan myös EU-kysymykset. Pelkkä NATO-keskustelu ja siihen liittyvä varjonyrkkeily ei riitä.

Suvi-Anne Siimes, Vasemmistoliiton puheejohtaja, ministeri valtiovarainministeriössä

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.