Mainos

(28.11.03) Liittoutumattomuuden loppu?

Tutkija Teija Tiilikainen pohtii kirjoituksessaan Italian esittämiä Euroopan unionin turvatakuita.

Italia teki EU:n puheenjohtajana varsin yllättävän kompromissiehdotuksen unionille esitettyjen puolustusytimien suhteen. Puheenjohtajamaa otti selvästi vakavissaan monelta taholta tulleen kritiikin siitä, että ytimillä saattaisi olla unionia jakava vaikutus. Italia vastasi tähän ensinnäkin lisäämällä nk. voimavaraytimen, eli sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen liittyvän tiiviimmän yhteistyön, avoimuutta ja tuomalla sitä lähemmäksi unionin normaaleja institutionaalisia puitteita.

Epäselvää on kuitenkin vielä, missä määrin myös voimavarayhteistyön ulkopuolelle jäävät EU:n jäsenmaat pääsisivät vaikuttamaan niihin konkreettisiin yhteistyömuotoihin, joita ydinjoukolla olisi oikeus harjoittaa. Vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että tietyt perusperiaatteet yhteistyölle samoin kuin osallistumisen edellyttävät sotilaalliset kriteerit on tarkoitus hyväksyä yhteisesti kaikkien jäsenmaiden kesken. Tätä voi pitää hyvänä kehityksenä.

Radikaalimpi muutos suhteessa tulevaisuuskonventin esitykseen tapahtui siinä tiiviimmän puolustusyhteistyön muodossa, joka koskee sotilaallisia turvatakuita. Italia esittää tämän hankkeen muuttamista pois siitä mallista, jossa se on tarjolla vain halukkaille unionin jäsenmaille, ja kirjaamista kaikkia velvoittavaksi säännökseksi uuteen perustuslailliseen sopimukseen.

Puheenjohtajamaa on oikeassa siinä, että turvatakuiden kirjaaminen kaikille yhteiseksi säännökseksi on kieltämättä rakentavampi lähestymistapa unionin yhtenäisyyttä ajatellen. Säännös aiheuttaa kuitenkin päänvaivaa unionin liittoutumattomille jäsenmaille, joilla uuden perussopimuksen allekirjoitettuaan ei enää ole muodollisiakaan perusteita kutsua itseään liittoutumattomiksi. EU:n turvatakuihin ei kuitenkaan liity mitään sotilaallista järjestelmää, vaan samainen artikla sisältää aiempaa voimakkaamman viittauksen NATO:on keskeiseen rooliin tässä suhteessa.

Turvatakuulausekkeen voimaanastumisella kaikkia EU:n jäsenmaita sitovana mallina olisi Suomelle ja sen turvallisuuspolitikalle lähinnä periaatteellinen merkitys. Sen sisältö - kaikkien unionin jäsenmaiden vahva riippuvuus toistensa vakaudesta ja turvallisuudesta - on jo nyt tosiasia EU-järjestelmässä. On täysin mahdotonta kuvitella, etteivät muut EU-maat mitenkään reagoisi sen mittaluokan tapahtumaan kuin yhteen jäsenmaahan kohdistuvaan sotilaalliseen aggressioon.

Toisaalta, nykyisissäkin turvatakuujärjestelmissä kuten NATO:ssa kukin jäsenmaa päättää viime kädessä muille tarjoamansa avun luonteesta ja mittasuhteista. Tämä pätisi myös EU:n turvatakuujärjestelmään.

Käytännössä siis mikään ei muuttuisi nykyisestään. EU:n luonne solidaarisuusyhteisönä lähinnä selkiytyisi. Turvatakuihin osallistumisella olisi kuitenkin periaatteellinen merkitys Suomen liittoutumattomuudelle, joka jo nykyisissäkin olosuhteissa on käynyt varsin suhteelliseksi käsitteeksi. EU-pohjaisten turvatakuiden myötä liittoutumattomuus vain kuihtuisi pois kuten puolueettomuus aikanaan. Olisi kuitenkin väärin väittää, että Suomesta tämän muutoksen myötä tulisi sotilasliiton jäsen. Turvatakuut eivät tee EU:sta sotilasliittoa niin kauan kuin niiden tueksi ei rakenneta NATO:n tyyppistä sotilaallista järjestelmää. Suomen puolustuspolitiikan lähtökohta olisi vain nykyistäkin vahvemmin EU-jäsenyydessä ja kansallisessa puolustuksessa.

Teija Tiilikainen, johtaja, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkosto (Tiilikainen edusti Suomen hallitusta EU:n tulevaisuuskonventissa)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.