Mainos

(29.08.03) Ihmisten arjen kannalta tärkeät työt vaativat tekijänsä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes moittii hallitusta sen veroratkaisuista. Siimeksen mukaan yksityiset markkinat eivät ole ratkaisu maan työllisyystilanteen ratkaisemiseen.

Monet hallituksen puiman budjettiesityksen viestit hukkuivat viime viikolla viinaveron alentamisesta syntyneen hyökyaallon alle. Riihessä tehtyjen päätösten valossa hallitus uskoo sokeasti yksityisten markkinoiden kaikki työllistävään voimaan. Jo lähihistorian hyvät kasvuvuodet osoittavat sen, että moinen usko on katteeton.

Jos markkinat eivät tuottaneet työtä kaikille edes huikean hyvän kasvun aikana, kuinka ihmeessä ne voisivat tehdä niin nyt, kun kasvu on olennaisesti heikentynyt?

Työllisyys on heikosta kasvusta huolimatta heikentynyt toistaiseksi vain vähän, se on totta. Irtisanomiset ja lomautukset ovat siitä huolimatta uutisotsikoissa joka päivä. Lisäksi työttömyysasteen verrattain vähäinen nousu johtuu siitä, että markkinoilta kadonneen noin 50 000 yksityisen sektorin työpaikan rinnalle on syntynyt reilut 30 000 uutta julkisen sektorin työpaikkaa.

Ilman näitä julkisen sektorin uusia työpaikkoja, joista jokainen on varmasti syntynyt aitoon tarpeeseen työttömyysluvut olisivat paljon nykyistä heikommat. Siksi on suorastaan erikoista, että hallitus suhtautuu julkisen sektorin työllistämismahdollisuuksiin ennätysmäisen nuivasti. Voiko syynä olla muu kuin se, että hallitus todella haluaa supistaa julkisia palveluita ja julkisen sektorin työllisyyttä, olipa hinta mikä hyvänsä?

Julkisella sektorilla on edelleen paljon tekemätöntä työtä. Siitä kertoo esimerkiksi terveyskeskusten, sairaaloiden ja vanhustenhuollon henkilökunnan jatkuva kiire ja uupumus. Siksi uusia julkisen sektorin työpaikkoja tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Yksityisen sektorin työpaikat ovat toki avainasemassa hallituksen kunnianhimoisen työllisyystavoitteen saavuttamisessa. Yksin ne eivät siihen kuitenkaan riitä. Siksi työllisyyspoliittiset eväät täytyy valita niin, että myös ihmisten arjen kannalta tärkeät työt saavat tekijänsä.

Hallituksen tavoite 100 000 uuden työpaikan luomisesta tämän vaalikauden aikana saavutetaan vain jos myös julkisen sektorin työllistämismahdollisuuksiin suhtaudutaan vakavasti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.