Mainos

Anteeksiantamatonta tuhlausta

Palvelutyönantajain toimitusjohtaja Arto Ojala perää yritystoiminnan edellytysten parantamista, jotta työllisyysaste voisi parantua.

Arto Ojala

Viime tiistaina ilmestyivät viimeisimmät tiedot työllisyydestä. Luvut olivat järkyttävää luettavaa. Työllisyysaste oli pudonnut 1,3 prosenttiyksikköä edellisen vuoden vastaavasta ajasta 65,3 prosenttiin. Kansantalouden tärkeimmän tuotantoresurssin, työvoiman, anteeksiantamaton vajaakäyttö, resurssin tuhlaus, jatkuu yhä syvempänä. Tällä menolla kansantalous ajautuu pelättyäkin nopeammin haaksirikkoon.

Työllisyysaste on viimeisten viidentoista vuoden aikana laskenut lähes kaikissa ikäryhmissä. Ainoa ikäryhmä, jossa työllisyysaste on noussut, sielläkin luvattoman alhaiselta lähtötasolta, on 55-59-vuotiaiden ryhmä. Tässäkin parhaassa työiässä olevien ryhmässä työllisyysaste on vain 64 prosenttia. 60-65-vuotiaiden työllisyysaste on vain 26 prosenttia, yksi alhaisimpia koko EU-alueella. Huolimatta siitä, että elinikä kasvaa kaikenaikaa ja vanhempien ikäluokkien terveydentila ja kunto on aivan toista kuin takavuosina. Ja todennäköisesti myös niin tieto kuin taitokin!

Suurin huolenaihe on kuitenkin 20-30-vuotiaiden työllisyysaste. Se on viimeisten 15 vuoden aikana laskenut kuin lehmän häntä, noin 10 prosenttiyksikköä. Missä mättää? Nuoret ovat yhä paremmin koulutettuja, nuorten koulutustaso on EU-maiden huippua. Silti karmea tosiasia on, että korkeastikin koulutetun nuoren on todella vaikea saada työtä tällä hetkellä. Puheet työvoimapulasta tällä hetkellä särähtävät jotenkin pahasti korvaan, ainakin koulutettujen nuorten kohdalla.

Mikä voisi kansantalouden tila olla tällä hetkellä, jos työvoimaa käytettäisiin tehokkaammin tuotantoresurssina? Yksinkertainen talonpoikaisekonomistinen päättely osoittaa mielenkiintoisella ja tavallaan karmealla tavalla, mitä työvoimaresurssin käyttämättä jättäminen on merkinnyt kansantaloudelle ja meille kansalaisille. Oletetaan, että työllisyysaste olisi 90-luvun laman pohjalta noussut tasaisesti 75 prosenttiin tähän päivään mennessä, noin kymmenen vuoden aikana. Bruttokansantuote olisi noin 10 prosenttia korkeammalla tasolla kuin se on tällä hetkellä, työttömyysaste olisi ehkä noin 4 prosenttia ja valtiontalouden ylijäämä 6 prosenttiyksikköä nykyistä korkeammalla tasolla eli ehkä noin 8-10 miljardia euroa! Eli siis esimerkiksi verotus ja näin kansalaisten ostovoima voisivat olla aivan eri tasolla kuin tällä hetkellä. Yksinkertaisesti siis elintaso olisi aivan toinen kuin nyt!

Miksi me kansalaiset ja ennen muuta työtä vailla olevat hyväksymme tällaisen tilanteen? Missä ovat kapinaliput työn puolesta? Miksi sosiaaliturvajärjestelmään ollaan niin tyytyväisiä, että työ sen vaihtoehtona ei kannata? Miksi maahan ei synny uusia yrityksiä? Miksi yritysten halu kasvaa on vähäinen?

Vastauksena ei voi syyttää globalisaatiota ja sen aiheuttamaa työpaikkojen siirtymistä halvempien työvoimakustannusten maihin. Globalisaatio ja Euroopan tasolla integraation syveneminen ovat ennen muuta mahdollisuus yritystoiminnalle laajempien markkinoiden ja kasvavan kysynnän muodossa. Kyse on siis ennen kaikkea yritystoiminnan edellytyksistä Suomessa. Yrittäjyyden nälkää pitää kasvattaa, ja siinä tärkein asia on yrittäjyyden riskin ja riskin ottamisesta saatavan palkkion suhteesta. Voi vielä kerran vakavasti kysyä, onko hallituksen yritysverotuksen uudistamisesitys tältä osin paras mahdollinen? Todellinen vastaus tulee yrittäjämaailmasta ja yrittäjäksi aikoneilta aika pian.

Yrittäjyyden riskin ja palkitsevuuden ohella toinen keskeinen kysymys liittyy kannattavuuteen. Kannattaako Suomeen sijoittaa tuotannollista toimintaa ja näin myös uusia työpaikkoja? Yleisesti ottaen luvut puhuvat karua kieltä. Liian vähän löytyy halukkuutta siirtää yritystoimintaa Suomeen. Miksi? Onko kysyntää tarpeeksi? Ovatko työvoimakustannukset liian korkeat? Onko työn verotus liian kireää? Onko yhteiskunnan ilmapiiri liian kielteinen niin koti- kuin ulkomaisellekin yritystoiminnalle? Onko sittenkin pulaa oikein koulutetusta työvoimasta? Vaikeita kysymyksiä on enemmän kuin helppoja vastauksia. Selvää on kuitenkin, että korkea tuloverotus on este riittävän kysyntäsysäyksen synnyttämiselle ja työpaikkojen luomiselle. Millään verukkeella ei enää pitäisi siirtää päätöksiä tuloverotuksen merkittävästä keventämisestä.

Laajoja, poliittisesti ja työmarkkinapoliittisesti riippumattomia selvityksiä tarvittavista lääkkeistä on tehty riittävästi. Valtiosihteeri Sailaksen johtama työ on kokonaisuutena lähes unohdettu. Miksi? Koska päätökset ovat poliittisesti niin vaikeita. Mutta poliittisesti on helppo hyväksyä alhainen työllisyysaste, koska sosiaalinen suojaverkko kestää. Toistaiseksi, mutta pelkään, ettei kauan. Väestön ikääntymiseen liittyvät julkisten menojen kasvupaineet ja sitä seuraavat leikkaustarpeet ovat arkipäivää viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa. Menojen rahoittamiseksi työn ja yrittämisen kannustavuutta ja houkuttelevuutta on lisättävä mahdollisimman pian, mieluummin heti. Se merkitsee samalla sitä, että sosiaalista tukea on heikennettävä. Kuulostaa pahalta, mutta merkitsee todellisuudessa sitä, että sosiaalisen suojaverkon on oltava vahva, mutta se saa kuulua vain niille, jotka sitä todella tarvitsevat.

Vaikka olenkin aina ollut perusoptimisti, ei tulevaisuus nyt näytä kovin ruusuiselta. Päätä ei enää pidä panna pensaaseen. Tarvitaan uskallusta päättäjiltä. Tarvitaan yhden asian liike: yrittäjyyttä ja työtä osaavalle suomalaiselle työvoimalle.

Arto Ojala, toimitusjohtaja, Palvelutyönantajat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.