Mainos

Ikärakenne ja hyvinvointi

Arto Ojalan mukaan hyvinvointiyhteiskuntaa ei tarvitse romuttaa, mutta uudenlaiseen ajatteluun ja ponnisteluun on ryhdyttävä.

EU:n komissio julkisti äskettäin raportin ikärakenteen muutoksen vaikutuksista Euroopan talouskasvuun. Raportin sanoma oli selvä. Ellei työikäisen väestön supistumista kyetä korvaamaan tuottavuutta parantamalla ja työllisten määrää lisäämällä, ikärakenteen muutoksesta tulee olennainen este talouskasvulle ja hyvinvoinnille. Vanhojen EU-maiden nykyinen 2,3 prosentin luonnollinen talouskasvu hidastuu vuoden 2010 jälkeen keskimäärin 1,8 prosenttiin vuodessa ja vielä hitaammaksi vuoden 2030 jälkeen. ”Hyvä uutinen” siitä, että iäkkään väestön suhteellinen osuus lisääntyy nopeammin myös sen takia, että ihmiset elävät hyvän terveyden turvin pitempään, muuttuu ”huonoksi uutiseksi” siitä, että hyvinvointiyhteiskuntaa ei kyetä ylläpitämään.

Miten asiat sitten meillä Suomessa ovat? Ikärakenne on meillä selvästi vaikeampi kuin EU:ssa keskimäärin. Parinkymmenen vuoden kuluttua yli 65-vuotiaita on puoli miljoonaa enemmän kuin nyt, ja vastaavasti työikäisiä saman verran vähemmän. Työvoiman tarjonta supistuu, jo viime vuonna työmarkkinoilta poistui enemmän ihmisiä kuin sinne tuli. Työpanos supistuu, eli yksi tuotannon perustekijä vähenee. Ja näin tulee käymään joka vuosi tästä eteenpäin.

OECD arvioi viimeisimmässä Suomi-raportissaan lähivuosien kasvutekijöitä. Raportti on osin aika hurjaa luettavaa. Lähimpien viiden vuoden aikana tuotannon kasvuvauhti hidastuu vain runsaaseen prosenttiin ja vuoden 2010 jälkeen vain prosenttiin. Näin käy, kun tiedetään työvoiman vähenevän ja arvioidaan tuottavuuden kasvun jäävän tämän vuosikymmenen alussa alentuneelle tasolleen. Ja kun tuotannon kasvu on työpanoksen ja tuottavuuden summa, tuloksena on hidas kasvu, joka ei riitä turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan palveluja nykytasollaan. Nykytasoisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito edellyttää kolmen prosentin talouskasvua. Kun työpanos vähenee puoli prosenttia, tarvitaan siis kolmen ja puolen prosentin tuottavuuskasvu.

Joudummeko siis väistämättä romuttamaan hyvinvointiyhteiskunnan? Emme, mutta se edellyttää uutta ajattelua ja uudenlaista ponnistelua. Tuottavuutta on parannettava – ja onneksi siihen on paljon mahdollisuuksia niin teollisuudessa, palveluissa kuin julkisella sektorillakin. Vaikka muutamien teollisuusalojen tuottavuus on maailman huippua, se on useilla aloilla vain keskikertainen ja pysähtynyt viime vuosina. Palvelusektoreillakin on maailman huipulla olevia aloja, mutta harvassa. Mahdollisuudet palvelualojen tuottavuuden nostamiseen ovat huikeat, ja se on Suomen mahdollisuus. Innovaatiot on jalostettava tuotteiksi ja digitaalitekniikka otettava käyttöön kaikessa laajuudessaan. Työvoimaa vapautuu, mutta sille löytyy kysyntää kasvavassa taloudessa.

Työhön osallistumisen aste on Suomessa matala, vain noin 68 prosenttia. Työllisyysaste on viimeisten 15 vuoden aikana laskenut kaikissa alle 55-vuotiaiden ikäluokissa, eniten 20-30-vuotiaiden kohdalla. Eniten se on parantunut yli 55-vuotiaiden ikäluokissa, mutta silti vanhemmat ikäluokat osallistuvat työelämään vieläkin selvästi vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Peruskysymykseksi nousee, onko meillä väestön vanhenemisen ongelma vai liian varhaisen eläkkeelle jäämisen ongelma. Minusta se on ehdottomasti jälkimmäinen. Siksi tarvitaan uudistuksia niin työelämässä, asenteissa kuin eläke- ja muissa sosiaaliturvajärjestelmissäkin, jotka kannustavat pysymään työelämässä pitempään. Lisäksi uudistukset kannustavat tietysti osallistumaan jo aiemmissakin elämän vaiheissa nykyistä paremmin työelämään.

Miten sitten käy, jos tuottavuuden kasvua ei pystytä vauhdittamaan eikä työhön osallistumisen astetta pystytä lisäämään? Silloin ollaan siinä tilanteessa, jossa talouden kasvuvauhti todella hidastuu niin kuin OECD Suomi-raportissaan maalaa. Tällöin hyvinvointiyhteiskunnan perusteita on ryhdyttävä purkamaan. On alennettava ansaittuja eläkkeitä, on heikennettävä sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, hoivajärjestelmiä. Tätä me emme kukaan halua. Kannattaisiko nämä tulevien vaalien perusteemat ottaa avoimeen käsittelyyn jo hyvissä ajoin?

UPM-Kymmenen ilmoitus saneeraustarpeistaan oli viikon puolivälin hurja kriisiuutinen. Se kertoo siitä, miten kilpailu on kovaa ja siinä pitää pärjätä. Kannattamattomalla toiminnalla ei maailmanlaajuisilla markkinoilla menestytä. UPM:n tapaus kertoo myös siitä, että tälläkin kertaa vasta kriisi avaa silmät näkemään todellisen tilanteen. Avoin vuoropuhelu ja toiminta yhteisten päätösten pohjalta olisi kaikkien etu. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Suomen talous on aina kriisien jälkeen ollut entistä kovemmassa iskussa. Niin varmasti tämänkin metsäteollisuuden kriisin jälkeen.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Arto Ojala

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.