Mainos

Kaksi katsantoa Kööpenhaminaan

Kuvat Grönlannin murtuvista jäätiköistä pysäyttävät. Uutiset hirmumyrskyistä hirvittävät. Ilmastohavainnot työntävät tajuntaamme merkkejä ilmastonmuutoksen todellisuudesta. Se on saanut liikettä myös päätöksentekijöihin ympäri maailmaa.

Kasvava joukko maita on asettanut ilmastopolitiikan tavoitteeksi lämpenemisen rajoittamisen kahteen asteeseen. Se tarkoittaa maailman kasvihuonepäästöjen kasvun katkaisemista. Tuon rajan alapuolella muutoksen riskien ajatellaan olevan hallittavissa.

Kööpenhaminassa pitäisi joulukuussa päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten temppu tehdään. Kuinka paljon ja miten itse kukin sitoudumme muuttamaan toimiamme niin, että ilmastotavoite saavutetaan. Aikaa läpimurroille on kovin vähän, mutta neuvotteluissa edistyminen on tällä hetkellä piinaavan sitkasta.

Euroopan unioni on pitkäjänteisesti tähdännyt siihen, että Kööpenhaminan tuloksena solmitaan kattava ja juridisesti sitova kansainvälinen ilmastosopimus. Siinä sovitulla tavalla sitouduttaisiin päästövähennyksiin, kansallisiin strategioihin ja niiden arviointiin, erilaisiin mekanismeihin ja – mikä kenties tärkeintä – rahoitukseen. Vain yhdessä sovitut päästötasot turvaavat sen, että tavoitteiden mukaiset vähennykset todella tapahtuvat.

Useat kansainvälisen ilmastopolitiikan avainmaista tuntuvat kuitenkin lähestyvän Kööpenhaminan loppusuoraa toisesta suunnasta. Suurimmille päästäjämaille näyttää olevan äärimmäisen vaikeaa hyväksyä sellaista etenemistä, jossa kansainvälinen sopimus tuo heille ulkoapäin määrätyn päästövelvoitteen. Viimeksi eilen Venäjä teki selväksi tavoittelevansa vapaaehtoisia, kunkin maan omista lähtökohdista esitettäviä päästöjenrajoitustavoitteita.

Päämäärä on päätavoitteen osalta yhteinen, mutta etenemistavasta on eri käsitys. Kysymys on perinteisestä "ylhäältä alas" tai "alhaalta ylös" – katsantokannasta. Euroopan unionille tilanne on haastava.

Unioni on ilmastopolitiikan suurvalta, mutta ei pelikentän ainoa peluri. Olemme omilla sitoumuksilla ja toimillamme pyrkineet kannustamaan ja houkuttamaan maailman muita maita mukaan talkoisiin. EU on pitänyt ilmastopolitiikan pallon pyörimässä silloinkin, kun muiden liikkeet ovat olleet tahmeita.

Tällä hetkellä näyttää selvältä, että EU:n omat päästötavoitteet ovat lyhyellä tähtäimellä kunnianhimoisemmat, kuin muilla teollistuneilla mailla. Pidemmällä tähtäimellä ei ole lainkaan itsestään selvää, etteivätkö monet voisi ajaa unionin ohi. Satsauksia energiatehokkuuteen ja ilmastotoimiin tehdään kaikkialla. Niitä eivät aina siivitä Kööpenhaminan tavoitteet, vaan itsekkäämpi tarkoitus hyödyntää nopeasti kehittyvien markkinoiden potentiaali.

Suomen toteuttamaa ilmastopolitiikkaa voisi kuvata kahden lähestymistavan yhdistelmäksi. Yhtäältä kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa esitetään konkreettisesti se työkalupakki, jolla EU:n yhdessä asettamat tavoitteet saavutetaan. Toisaalta Suomessa ruohonjuuritasolla tehdään enemmän kuin mihin kansainvälisissä sopimuksissa olemme sitoutuneet. Viiden kunnan yhteinen hiilineutraalikunta -hanke on tästä erinomainen esimerkki. Molemmat lähestymistavat tuottavat tulosta.

Yksi ratkaiseva tekijä Suomen tuloksekkaassa ilmastopolitiikassa on suomalaisten laaja ja korkea tietämys itse ilmiöstä. Haastavien ja kunnianhimoisten tavoitteiden toteutuminen on vahvasti kiinni yhteisestä tahdosta muuttaa kestämätön kehitys kestäväksi. Arjen pienille ilmastoteoille on helppoa hymähdellä suurten velvoitteiden edessä. Mutta ilman kysyntää ilmastomyönteisille ratkaisuille ei synny tarjontaa, ja ilman tarjontaa ei synny laajamittaista käyttöönottoa. Ilman sitä tuloksia ei saavuteta.

Valtioneuvoston eilen hyväksymä tulevaisuusselonteko on Suomelta harppaus ilmastopolitiikan edelläkävijäksi. 80 % päästövähennystavoite on kaikkea muuta kuin näpertelyä. Muut tulevat seuraamaan perässä.

Kansainvälisellä tasolla vahvistuu koko ajan se varmuus, että ilmastotoimenpiteitä tehdään ja niiden avulla maailmanlaajuinen kehitys kääntyy. Ympäristöteknologiasta tulee tämän vuosisadan alun talouskehityksen moottori, vähän samaan tapaan kuin viestintäteknologia on antanut potkua taloudelle viime vuosikymmeninä.

Tapahtuuko muutos kohti kestävyyttä ilmastotieteen näkökulmasta riittävän nopeasti ja riittävän selvästi – se on vielä epävarmaa. Loppuratkaisuja ei voi tehdä vain yhden kortin varassa, kun kyseessä on maapallon tulevaisuus. Siksi myös siihen toiseen katsantoon on hyvä kiinnittää huomiota.

Paula Lehtomäki, ympäristöministeri (kesk.)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.