Mainos

Kuntapalveluja uhkaa rahoituskriisi

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma ennustaa MTV3:n Nettivieras-kirjoituksessaan kuntiin rahoituskriisiä ellei valtiovalta kanna vastuutaan.

Talouden näkymät synkkenevät nyt nopeassa tahdissa. Yhdysvaltain talousvaikeudet heijastuvat väistämättä Eurooppaan. Voimme vaikuttaa lähinnä heijastusten suuruuteen. Suomessa voi hyvin olla edessä parin vuoden hitaamman talouskasvun vaihe. Erityiseen vaaraan Suomessa joutuvat kuntapalvelut ja niiden rahoitus.

Työllisyyden kasvun pysähtyessä ja valtion vetäytyessä samaan aikaan omasta rahoitusvastuustaan kuntien kyky rahoittaa esimerkiksi terveydenhoidon tärkeitä palveluja vaarantuu.

Kuntien velkaantuminen uhkaa kiihtyä uudelleen. Koko kuntakenttää on odottamassa yli miljardin euron lisävelka, ellei valtio ole valmis kantamaan omaa vastuutaan. Kuntakenttä tarvitsee uudistuksia, mutta yhtä selvää on, että nyt edessä olevien vaikeuksien ylitse ei mennä pelkällä pyhällä hengellä.

Työllisyyden kasvun taittuessa edessä on kuntapalvelujen rahoituskriisi alkavan vaalikauden aikana.

Keskustalta kysytään vastuuta

Keskustapuolue on nyt suuren valinnan edessä: jättääkö puolue kunnalliset palvelut oman onnensa nojaan vai onko se valmis kantamaan vastuuta näistä palveluista myös huonoina aikoina. Nyt on nähty sekin ihme, että keskustalainen pääministeri julistaa, etteivät kunnat tarvitse lisää rahaa. Kunnille jaetaan yleisiä pärjäämiskehotuksia, ja tosiasiassa kunnat ollaan nyt jättämässä oman onnensa nojaan. Kokoomusjohtoinen kylmä talouspolitiikka on saamassa pelottavasti lisää valtaa. Keskusta kääntää kovaa vauhtia selkäänsä maakunnille ja siellä asuvien ihmisten tarpeille ja julkisten palveluiden laadulle.

Pääministeri Vanhanen on muutaman kerran eduskunnassa ja julkisuudessa esitellyt näitä satoja miljoonia euroja, jotka hänen mukaansa kuntatalouteen tulevat. Pääministeri on vain jättänyt kansalaisille kertomatta sen tosiasian, että nämä miljoonat eivät tuo mitään vahvistusta kuntatalouteen sillä, niillä korvataan aikaisempaa kustannuskehitystä ja hallituksen veroratkaisuja. Kuntien nykyiseen velkaongelmaan ja lisääntyvään palvelutarpeeseen ei rahaa ole tulossa.

Kuntien toimintamahdollisuuksista huolehtiminen olisi kuitenkin juuri nyt mitä parasta huolehtimista tulevaisuudesta.

Suomessa tarvitaan nyt varautumista taloustaantumaan. On elvytyspolitiikan aika.

Työllisyydestä on huolehdittava ja kuntapalvelujen rahoitusta vahvistettava, jotta kansalaisten luottamus huomiseen voi säilyä amerikkavetoisen rahoituskriisin ohitse.

Viiden kohdan elvytyspaketti

Esitänkin valmisteltavaksi elvytyskokonaisuutta, joka koostuisi useammasta osasta. Paketti voitaisiin ottaa asteittain käyttöön. Paketin ainesosia voisivat olla:

1) Valtion oman rakentamisen vauhditus. Yksityisen rahan poistuessa kovaa vauhtia rakentamisesta, tarvitaan valtion omien rakennustöiden vauhdittamista. Näitä ovat mm. maantie- ja rautatieinvestointien nopeutettu rakentaminen.

2) Kuntien talouden vahvistaminen, jotta kunnat voivat välttyä lomautuksilta, huolehtia omien rakennustöiden ajoittamisesta lähimmälle parille vuodelle ja vastata terveydenhoidon ja vanhustenhoidon palvelutarpeisiin.

3) Asuntorakentamisen vauhdittaminen käyttämällä Valtion asuntorahaston satojen miljoonien jättimäisiä palautuksia.

4) Kovasta inflaatiosta erityisesti kärsimään joutuvien lapsiperheiden ja eläkeläiskotitalouksien auttaminen. Tämä voisi tapahtua toteuttamalla eläkkeissä ylimääräinen indeksitarkistus vielä tämän syksyn aikana. Lapsiperheiden elämää voitaisiin kohentaa lapsilisän korotuksella ja luopumalla esikouluikäisten päivähoitomaksusta.

5) Veroratkaisun kohdentamista pieni- ja keskituloisten hyväksi, jolloin verotuksen työllisyysvaikutukset olisivat parhaat mahdolliset.

Elvytyspolitiikan valmistelun pitäisi käynnistyä välittömästi. Valmistelun lähtökohtana tulisi olla se tosiasia, että pelkät veroratkaisut eivät tule auttamaan meitä taloustaantuman ylitse. Kotitalouksien velkaantuminen on nyt kaksinkertainen siihen tilanteeseen verrattuna, missä olimme 2000-luvun vaihteessa. On varauduttava siihen, että suuri osa veronkevennyksistä saattaa mennä lainanhoitomenoihin ja säästämiseen kulutuskysynnän sijasta. Elvytykseen tarvitaan siis uusia ajatuksia ja monipuolisempaa kokonaisuutta.

Eero Heinäluoma

SDP:n kansanedustaja

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.