Mainos

Onko kolmikannalla tulevaisuutta?

Kolmikantaisen valmistelun mielekkyyttä kannattaa arvioida kaiken aikaa.

Kirjoitin melko tasan kolme vuotta sitten tällä palstalla otsikolla ”Kolmikanta kangertelee”. Arvioin silloisista lähtökohdista työelämän asioiden kolmikantaisen valmistelun ongelmia. Silloin oli juuri asetettu kolmikantainen komitea valmistelemaan YT-lain kokonaisuudistusta. Kysyin silloin sanatarkasti näin: ”Mitä tällaisesta mammuttikomiteasta voi tulla?” Ja vastasin itselleni: ”Paljon puhetta ja riitaa sekä loppuvaiheessa lisäajan pyytäminen!” Juuri näin on käynyt, lisäaikaa tarvittiin, komitean mietinnössä oli eriävä mielipide ja riitaa on syntynyt vielä mie-tinnön syntymisen jälkeenkin. Ja mikä kiusallisinta, yritystoimintaa edustavien järjestöjen välille. Toki on muistettava, että monen vuoden työn jälkeen pihtisynnytyksellä syntyneen ratkaisun hyväksyivät kaikki työmarkkinajärjestöt. Eriävän mielipiteen jätti Suomen Yrittäjät.

Arvioinnin aluksi on tunnustettava, että kolmikantaisella valmistelulla on saatu paljon sellaisia uudistuksia aikaiseksi, joiden toteutuminen muulla tavalla olisi ollut epävarmaa. Esimerkkejä ovat vaikkapa sosiaalietuuksien verouudistus, työeläkejärjestelmän jatkuva kehittäminen, työsopimuslain ja vuosilomalain uudistukset, muutosturvan toimintamalli sekä tilaajavastuukysymykset. Lähtökohtana tälle kolmikantaiselle valmistelulle on aina ollut se, että asioiden eteenpäinviemisestä on sovittu työmarkkinasopimuksin. Hallituksen roolina on ollut asettaa tarvittavat komiteat tai työryhmät.

Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo arvioi Suomen Kuvalehden haastattelussa 13.10. 2006 Suomea vuonna 2016, siis kymmenen vuoden päästä tästä eteenpäin. Hän totesi muun muassa, että vuonna 2016 ”Ulkoparlamentaariset voimat ovat menettäneet tehoaan, ja eduskunnan merkitys on noussut sille perustuslaissa määriteltyyn arvoon. Etujärjestöille luiskahtanut valta on palautettu eduskunnalle.” Piippo ei ole ajattelussaan yksin. Malli, jota hän kuvaa, on toimivaa todellisuutta monessa eurooppalaisessa maassa, Iso-Britannia sel-vimpänä esimerkkinä. Eikä Ruotsikaan tästä paljoa poikkea, uusi hallitus ei suuremmin haikaillut kolmikantavalmistelun perään omassa hallitusohjelmassaan. Puhumattakaan uusista EU:n jäsenmaista tai Aasian tiikereistä.

Sosiaali- ja työelämän asioiden kolmikantainen valmistelu perustuu Suomenkin ratifioimiin Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksiin, joissa perusperiaat-teena on kuuleminen valmistelun aikana. Ja tietenkin myös siihen, että Suomen hallitukset ovat halunneet käyttää tätä valmistelutapaa korkean järjestäytymisasteen maassa. Valmisteluvaltaa on tarkoituksellisesti luovutettu työmarkkinajärjes-töjen käsiin.

Kolmikantainen valmistelu on varmasti hyvä toimintamalli, mutta senkin on kyettävä uudistumaan. Kokonaisvastuuta yhteiskunta- ja talouspolitiikan linjasta voi kantaa vain maan hallitus. Työmarkkinajärjestelmä ja tulopoliittinen neuvottelu-pöytä on vain osa, vaikkakin tärkeä osa vastuunkannosta.

Ensi keväänä nimettävä uusi hallitus on isojen linjausten edessä. Talouden kas-vu on voitava turvata vähenevän työvoiman oloissa, tuottavuutta on parannettava. Sosiaali- ja terveydenhuoltomenojen kasvuun on löydettävä ratkaisu, ja verotusta on kyettävä keventämään talouden dynamiikan turvaamiseksi. Kaikki kynnelle kykenevät ihmiset on saatava töihin. Kovia ja ristiriitaisiakin tavoitteita.

Kyse on siis niistä paljon puhutuista rakenteellisista uudistuksista. Työhön menoa estäviä tuloloukkuja on poistettava. Työttömyysturvajärjestelmä lisäpäivineen sen paremmin kuin mikään muukaan sosiaaliturvan osa-alue ei jatkossa voi olla vaihtoehto työnteolle. Nämä ovat niitä asioita, joissa käytetään kolmikantaista valmistelua. Ja nämä myös ovat juuri niitä asioita, joissa kolmikantaiseen val-misteluun vedoten voidaan jarruttaa asioiden etenemistä. Uudelta hallitukselta edellytetäänkin selkeätä kokonaisnäkemystä siitä, mihin yhteiskuntaa kehitetään. Tavoitteet työllisyysasteen nostamisesta on pidettävä kaikkien muiden tavoitteiden yläpuolella muistaen sen, että kansalaisten hyvinvointi perustuu vain kilpai-lukykyiseen ja menestyvään talouteen.

Olen konsensuksen kannattaja ihan pragmaattisista syistä. Konsensuksen vaih-toehtona on aina konflikti. Konflikti vie vain harvoin asioita oikealla tavalla eteenpäin, vaikka ”kasvatuksellista hulinaa” ehkä joskus tarvitaankin! Uskon kolmikantaisen valmistelun voimaan jatkossakin, mutta vain niin, että hallitus määrätietoisesti ohjaa yhteiskuntapoliittista kehitystä ja on tarvittaessa valmis astumaan myös järjestöjen varpaille, jos suuret tavoitteet vaarantuvat. Ei saa tuudittautua sen tunteen varaan, ettei mitään voida tehdä jos järjestöt eivät löydä yhteistä näkemystä. Tai että asioita ei voida viedä eteenpäin, jos keskitettyä tulopoliittista ratkaisua ei löydy.

Kolmikannalla on siis edelleenkin tulevaisuutta, mutta niin, että poliittisen vastuun kantava hallitus enemmän ohjaa kehitystä oman tavoitteensa mukaisesti. Tarvittaessa kovallakin kädellä.

Arto Ojala, johtaja Elinkeinoelämän keskusliitto

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.