Mainos

Perhevapaiden kustannusten tasaukseen vauhtia

Hallituksen pitäisi laittaa tavoitteeksi perhevapaiden kustannusten täysi tasaaminen isien ja äitien työnantajien kesken. Nyt on pitkien puheiden ja valmistelujen aika ohitse: ratkaisut tarvitaan tämän vuoden aikana, kirjoittaa SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluom.

Punamultahallituksen ohjelmaan on sisällytetty vahva tasa-arvoviesti, jonka mukaan tasa-arvon edistäminen kuuluu koko hallitukselle. Hallitus on sitoutunutkin edistämään samapalkkaisuutta ja työelämän tasa-arvoa pitkäjänteisellä ohjelmalla. Tähän työhön se on kutsunut mukaan myös työmarkkinajärjestöt.

Tuloksiakin tulee. Tasa-arvolaki on uudistettu, ja uusi laki antaa uusia työvälineitä työpaikoille. Laki tulee voimaan 1.6. ja sen mukana myös palkkavertailujen tekeminen helpottuu. Luottamusmiehet saavat palkkatiedot aikaisempaa paremmin käyttöönsä – tosin apuun tarvitaan tasa-arvovaltuutettua.

Perhevapaat ovat välttämätön asia, jotta vanhemmilla on mahdollisuus huolehtia lapsista. Jos syntyvyydestä halutaan jatkossakin huolehtia, on myös perhevapaista ja muista lapsiperheiden tukimuodoista pidettävä huolta. Tuore tutkimus kertoo, että Pohjoismaiden syntyvyyslukujen takana on osaltaan lapsiperheiden elämisen helpottamiseen tehdyt satsaukset, mm. toimiva lasten päivähoitojärjestelmä.

Perhevapaiden kustannukset jakaantuvat kuitenkin kovin epätasaisesti. Naiset ovat vapaiden pääasiallisia käyttäjiä ja naisvaltaiset aloille kohdistuu tätä kautta ylimääräinen kustannusrasite. Monelle parturi- ja kampaamoliikkeelle äitiysloma onkin paitsi iloinen perhejuhla myös lisäkustannus.

Siksi onkin välttämätöntä, että perhevapaiden kustannukset tasataan eri yritysten ja alojen kesken. Onhan syntyvyydestä huolehtiminen meidän kaikkien suomalaisten yhteinen asia.

Tämän vuoden alusta onkin parannettu äitiysloman ajalta kertyvän vuosilolomapalkan tasausta.. Uudistus helpottaa monen naisia palkkaavan palveluyrityksen taloutta. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä äitiys- ja vanhempainvapaan palkka ja sairaan lapsen hoitaminen ovat menoja, jotka ovat tasauksen ulkopuolella.

Näissä eteneminen on tähän saakka ollut kovin hidasta. Ei vähiten siksi, että teollisuuden työnantajat eivät ole olleet asiaan valmiita tarttumaan. Ehkä uuden työnantajajärjestön - Elinkeinoelämän Keskusliiton - syntyminen helpottaa asiaa, sillä nyt palvelu- ja teollisuuden työnantajat kuuluvat samaan järjestöön ja sillä pitäisi olla kykyä sovitella eri alojen käsityksiä yhteen.

Hallitus ei voi kuitenkaan jäädä tässä työssä toimettomaksi. Hallituksen pitäisi laittaa perhevapaiden kustannusten tasaukseen vauhtia asettamalla kolmikantaiseen valmistelutyöhön selvä päämäärä: perhevapaiden kustannusten täysi tasaus. Tähän työhön tarvitaan selvitysmies, joka voi hakea käytännön mallit tavoitteen toteuttamiseen. Nyt on pitkien puheiden ja valmistelujen aika ohitse: ratkaisut tarvitaan tämän vuoden aikana.

Tasaukseen voitaisiin hyvin ottaa myös äitiysajan palkanmaksu. Nythän vahvan järjestäytymisen aloilla maksetaan äitiysajalta täyttä palkkaa useammankin kuukauden ajalta, kun taas heikon järjestäytymisen aloilla ollaan pelkän äitiys- ja vanhempainpäivärahan varassa. Mm. kaupan, hotellien ja ravintoloiden sekä monien toimistoalojen työntekijöille tämä merkitsisi selvää tasa-arvon lisääntymistä.

Äitiyspäiväpuheista voisi nyt olla lyhyt matka tekoihin. STTK ja SAK ovat uudistuksia kiirehtineet. Tässä on nyt kaikille työmarkkinajärjestöille ja erityisesti uudelle Elinkeinoelämän Keskusliitolle todellinen kolmikannan tasa-arvotesti.

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.