Mainos

Presidentin turvallisuuspoliittiselle johtajuudelle luodaan sisältöä

Presidentin turvallisuus- ja puolustuspoliittisen johtajuuden merkitystä joudutaan arvioimaan tulevaisuudessa uudestaan, arvioi EU-tutkija Teija Tiilikainen.

Hallitus päätti ratkaista uuden kriisinhallintalain perustuslainmukaisuutta koskevan ongelman muuttamalla lakiesityksen sijaan itse perustuslakia. Hallitus esittää perustuslakia tarkennettavaksi sillä tavoin, että sotilaallisista kriisinhallintaoperaatioista päättäminen määritellään nimenomaisesti presidentin tehtäväksi. Näin tarkennetaan myös EU-asioihin liittyvää kotimaista vallanjakoa siten, että presidentille varataan selkeä rooli unionin puolustuspolitiikkaa koskevassa päätöksenteossa. Tässä vaiheessa tämä rooli liittyy Suomen osallistumisesta päättämiseen EU:n toimeenpanemissa kriisinhallintaoperaatioissa. Suomen politiikkaa unionin operaatioita koskien linjataan kiinteässä yhteistyössä valtioneuvoston ja presidentin kesken. Myös eduskunta on vahvasti kytketty tähän päätöksentekoon. Lopullisen päätöksen Suomen osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioihin tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä.

Hallituksen esityksen sisältämällä muotoilulla on periaatteellinen merkitys, joka ulottuu kyseessä olevan lain yli. Perustuslakiin tehtävällä tarkennuksella luodaan sisältöä presidentin roolille maan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan johtajana. Perustuslakiin kirjatut määräykset ovat tässä suhteessa ajalta, jolloin turvallisuuspolitiikan tavoitteena oli yksinomaan maan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Nykyinenkin perustuslaki puhuu edelleen sodasta ja rauhasta päättämisestä. Presidentti toimii myös puolustusvoimien ylipäällikkönä, ja tässä roolissa hänen tehtäväkseen määritellään liikekannallepanosta päättäminen.

Sitä mukaa, kun Suomen turvallisuuspoliittinen päätöksenteko etääntyy sodasta ja rauhasta päättämisestä - ja saa uutta sisältöä uusiin uhkakuviin varautumisen myötä - presidentin turvallisuus- ja puolustuspoliittisen johtajuuden merkitystä joudutaan arvioimaan uudestaan. Tähän mennessä uudelleenarviointi on merkinnyt johtajuuden vähittäistä parlamentarisointia kuitenkaan ilman, että presidentin valta olisi täysin menettänyt merkitystään. Hallituksen uusi esitys perustuslain muuttamiseksi lujittaa tätä pyrkimystä pitää presidentin roolista kiinni myös tilanteessa, jossa puolustusvoimien kansainvälinen toiminta on kaiken aikaa vahvistumassa. Presidentille tarjotaan siis selkeää roolia - ei vaan oman maan turvallisuutta vaalittaessa - vaan myös niissä tilanteissa, kun Suomi kantaa vastuuta etäisemmistä kriiseistä ja muista turvallisuutta uhkaavista haasteista. Kun presidentin muu ulkopoliittinen valta on ollut kaventumaan päin, tämän kehityksen voi nähdä nimenomaan hänen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen johtajuutensa korostumisena yleisen ulkopoliittisen johtajuuden kentässä.

Perustuslakiin tehtävä tarkennus saattaa muodostua suuntaa-antavaksi myös muiden EU:hun liittyvien puolustuspoliittisten osallistumismuotojen suhteen. Unionin jäsenmaat ovat jo nyt sitoutuneet luovuttamaan sotilaallisia kriisinhallintajoukkojaan käytettäviksi muissakin tilanteissa kuin varsinaisten kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä. Nämä muut tilanteet käsittävät terrorismin, luonnonkatastrofit ja ihmisen aiheuttamat suuronnettomuudet. Perustuslakiin nyt tehtävä tarkennus todennäköisesti johtaa siihen, että presidentin katsotaan yhdenmukaisuuden nimissä tarpeelliseksi voida päättää Suomen osallistumisesta tällaiseenkin toimintaan. Silloin on sodasta ja rauhasta päättämistä venytetty jo varsin etäälle sen alkuperäisestä sisällöstä. Sama päätöksentekojärjestystä koskeva arvio joudutaan tekemään kaikkia muita puolustusvoimien tulevia kansainvälisiä osallistumismuotoja koskien. Tässäkään suhteessa hallituksen tekemä täsmennys ei jääne merkityksettömäksi.

EU-tutkija Teija Tiilikainen

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.