Mainos

Suomi-neito ja seitsemän kääpiötä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes arvostelee Max Jakobsonia vanhanaikaisesta kabinettipolitiikasta. Siimes pitää erikoisena, että länsimielisyydestään tunnettu Jakobson etsii 2000-luvun Suomen ratkaisuja suljetuista salaseuroista.

Poliittinen syksy on herättänyt eloon myös turvallisuuspoliittisen keskustelun. Lehtien sivut täyttyvät taas tutuista koodisanoista: turvatakuista, turvallisuusvajeesta ja Nato-jäsenyyden suoraa ehdottamista välttelevistä kommenteista. Ne istuvat tiukassa etenkin oppositiopuolue kokoomuksen retoriikassa. Mutta kyllä niitä löytyy myös muiden puolueiden puheista.

Tuorein poliittinen sukkeluus tuli kuitenkin maamme Nato-jäsenyyttä kannattavan ministeri Max Jakobsonin suunnasta. Hän oli keskiviikkona julkistetussa kirjassaan sitä mieltä, että julkinen keskustelu Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeistä asioista ei johda mihinkään. Siksi hän antaisi suurten poliittisten ratkaisujen tekemisen seitsemän viisaan miehen salaiselle kabinetille.

Jakobsonin ajatus seitsemän miehen salaseurasta ei ole ihan niin vanhanaikainen kuin sen vinoutuneesta sukupuoli- ja ikäjakaumasta voisi päätellä. Jakobsonhan ei kelpuuttanut seuraansa ainoatakaan naista eikä pääministeriä lukuun ottamatta myöskään yhtään alle 50-vuotiasta miestä. Ajan hermolla Jakobson on kuitenkin siinä, että tärkeimmät poliittiset kompromissit tehdään edelleen suljettujen ovien takana. Eri asia on, onko toivottavaa tehdä niin myös tulevaisuudessa.

Siinä, että julkinen keskustelu ei johda mihinkään, on myös totta toinen puoli. Esimerkiksi käy hyvin kehitysyhteistyörahoitus. Tavoitteesta nostaa se 0,7 %:iin kansantuotteesta puhutaan kyllä julkisesti. Siitä on tehty myös selviä päätöksiä hallituspuolueiden puoluekokouksissa. Asiasta on jopa kirjaus Vanhasen hallituksen ohjelmassa. Todellisuutta siitä ei kuitenkaan tule tällä hallituskaudella eikä tätä menoa seuraavallakaan.

Jakobsonin ehdottaman menettelyn tulos olisi varmasti päinvastainen. Siksi on harmi, että selvään seitsemän miehen salaseuraan on viimeksi turvauduttu vain varallisuusveron poistamisen yhteydessä. Vanhasen tupossa toimineen "varallisuusverokabinetin" kokoonpanohan oli liki yksi yhteen Jakobsonin nyt ehdottaman seuran kanssa.

Maamme Nato-jäsenyys silti tuskin toteutuu edes seitsemän kääpiön seurassa. Lasiarkussa turvallisuuspoliittista unta nukkuvan Suomi-neidon herättäjää ei löydy myöskään presidenttiehdokkaiden joukosta.

Suoran kansanvaalin käyttö on sulkenut pois myös niin sanotun mustan hevosen. Turvallisuuspoliittisesta lähiympäristöstä sellainen voi kuitenkin vielä löytyä.

Presidenttiehdokkaiden puheet tuskin muuttavat merkittävästi kansalaisten mielipiteitä turvallisuuspolitiikasta. Mutta jos venäläisten sotilaskoneiden tekemät Suomen ilmatilan loukkaukset vielä tulevaisuudessa jatkuvat, sotilaallisen liittoutumattomuuden lasiarkku voi hyvinkin liikkua. Silloin myös liittoutumattomuutta ylläpitävä pala voi yllättäen irrota Suomi-neidon kurkusta.

Tuntuu hassulta ajatella, että sellaista mahdollisuutta ei Venäjän poliittisessa johdossa tajuta. Syy siihen on tuskin muualla kuin suljetussa ja julkista kritiikkiä kestämättömässä poliittisessa kulttuurissa.

Siksi onkin erikoista, että juuri länsimielisyydestään tunnettu Jakobson etsii 2000-luvun Suomen ratkaisuja suljetuista salaseuroista. Läntinen ihannehan on yleensä löytynyt avoimen keskustelun ja julkisen debatin suunnasta. Ne sopivat mielestäni Venäjän sotakoneita ja seitsemää kääpiötä paremmin suunnan näyttäjiksi myös tämän päivän Suomessa.

Suvi-Anne Siimes

Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.