Mainos

Työmarkkinajärjestöjen keskusteluihin mallia yrityksistä

EK:n johtaja Arto Ojala kaipaa valtiovarainministeri Eero Heinäluomalta kutsua neuvottelupöytään, jossa pohdittaisiin työmarkkinoiden toimintaa ja palkanmuodostuksen ongelmia.

Työmarkkinajohtaja Seppo Riski hämmensi tuposoppaa "Viikon avaaja"-palstalla Helsingin Sanomissa 10. lokakuuta. Riski kantoi huolta globalisaation mukanaan tuomista ongelmista, väestön ikääntymisestä ja työikäisen väestön vähenemisestä. Ei siis mikään uusi tai yhtäkkiä putkahtanut ongelma! Eikä korjausehdotuksetkaan juuri nyt keksityiltä vaikuttaneet - asiat ovat olleet neuvottelupöydässäkin esillä jo pitkään. Eikä sekään ollut vallan mullistavaa, että joustavuutta työelämään olisi hyvä etsiä konsensuksella ja kolmikantayhteistyöllä. Kaiken kaikkiaan siis normaali keskustelupuheenvuoro.

Mitenkäs keskustelu sitten jatkui? "Palkanalennuskysymys ei ole nyt ajankohtainen. Palkat ovat kilpailukykyisiä", parahti STTK:n Mikko Mäenpää, joka yhdessä SAK:n Lauri Lylyn kanssa muistutti siitä (Demari 11.10.05), että ay-liike on esittänyt moneen otteeseen palkkoihin joustavia osia. Siis paikallisesti SOVITTAVIA tulospalkkioita, joiden käytöstä pitäisi yhteisesti laatia pelisäännöt. Akavan puheenjohtaja pelkäsi samassa lehdessä, että "ilmapiiri liittojen neuvotteluissa huononee tällaisten puheiden myötä". SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen osallistui keskusteluun Kalevassa 15. lokakuuta laajassa haastattelussa todeten, "että koko joustokeskustelu on saatava tasapainoisemmaksi, älyllisemmäksi ja rehellisemmäksi". Ihalaisen näkemykseen on tältä osin helppo yhtyä, onhan se perusvaatimus kaikelle yhteiskuntapoliittiselle keskustelulle!

Mutta, mutta… missäpä olivat ne kannanotot, joilla me selviämme kunnialla globaaleista haasteista? Työhyvinvointi, jonka perään Lauri Ihalainen kuulutti, on tärkeä asia, jota kannatan, mutta se ei yksin riitä. Pitää myös olla työtä, kannattavaa työtä, jossa voi voida hyvin. Työllisyyden peräänkuuluttaminen ei ole mitään "paraatipuhetta", mitä ilmaisua Ihalainen käytti Kalevan haastattelussa.

Kun vierailee hyvin menestyvissä suomalaisissa yrityksissä, ei voi olla kerta toisensa jälkeen ihmettelemättä, miten asioita on paikallisesti kyetty hoitamaan ja sopimaan niin, että sekä työntekijät että yritys ovat tyytyväisiä. Ja miten yritys kykenee vikkelästi vastaamaan maailmalta tuleviin haasteisiin. Yrityksissä joudutaan usein kolistelemaan valtakunnallisen työehtosopimuksen määräysten reunoja, koska ne laahaavat niin paljon perässä todellista elämää. Siksi voimassa olevan tupo-sopimuksen määräys, jolla työehtosopimusosapuolet velvoitetaan selvittämään paikallisen sopimisen mahdollisuudet ja esteet, on erittäin tärkeä. Sopimusalakohtaisissa neuvotteluissa on velvollisuus myös sopia tarvittavista alakohtaista neuvottelumenettelyä edistävistä toimenpiteistä uudelta pohjalta.

Hallitus päätti ja julkisti 13.10. Suomen kansallisen toimenpideohjelman kasvun ja työllisyyden strategiaksi vuosille 2005-2008. Toimenpideohjelman taustalla olevissa komission kasvua ja työllisyyttä koskevissa yhdennetyissä suuntaviivoissa puututaan monessa kohdin työmarkkinoiden toimintaan ja palkanmuodostuksen ongelmiin. Tämän vuoksi edellinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki kutsui työmarkkinaosapuolia neuvotteluun järjestelmän toimivuudesta. Uudella valtiovarainministerillä Eero Heinäluomalla on nyt tuhannen taalan paikka käynnistää tämä neuvonpito uudelleen rakentavassa hengessä. Missä neuvottelukutsu viipyy? Kolmikantajärjestelmässäkään ministerin ei pidä heittäytyä savuverhon taakse väitteellä, että nämä ovat työmarkkinaosapuolten asioita. Halutessaan ministeri voi ohjata prosessia vaikka kuinka pitkälle. Ja nyt on sen paikka. Miksikö? Siksi, että työmarkkinoilla on rauhallinen aika ja runsaasti aikaa seuraavaan neuvottelukierrokseen. Ja siksi, että selvitystyötä siitä, miten neuvottelumenettelyä ja palkanmuodostusta pitäisi kehittää, on erittäin paljon. Sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen että Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tekemänä. Puhumattakaan kansainvälisistä raporteista, laatijoina Komissio, OECD tai IMF! Ja vielä, jo vuoden 2001 tulopoliittisessa sopimuksessa perustettiin neuvottelujärjestelmän kehittämistyöryhmä neuvottelupöydän ykkösmiehistä. Työryhmä teki laaja-alaisen analyysiin työelämän tilanteesta ja perusteellisen sisäisen raportin. On korkea aika käyttää sekin raportti hyväksi!

Suomalainen konsensus on suunnaton voimavara oikein käytettynä. Konsensukseen kuuluu myös aito keskustelu sekä halukkuus rehelliseen tilanneanalyysiin ja muutoksen seurantaan. Kuvaavaa on, että markkinoiden puristuksessa olevilla yrityksillä on pakko olla hyvät neuvottelu- ja sopimissuhteet yritysjohdon ja työntekijöiden välillä, muuten ei pärjätä. Joustojärjestelmät, jotka näin syntyvät, koskien niin palkkoja, työaikoja kuin muitakin työsuhdeasioita, syntyvät molempien osapuolten eduksi. Kannattaisiko järjestöjen välisissä keskusteluissa, neuvotteluissa ja sopimisessa ottaa oppia sieltä, missä konsensus on aitoa arkipäivää eli kilpailun arjessa toimivista menestyvistä yrityksistä? Minusta kannattaisi.

Arto Ojala, Elinkeinoelämän keskusliitto

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.