Mainos

Työn ja oikeudenmukaisuuden oltava kehysriihen johtoajatuksia

Parin viikon päästä pidetään hallituksen kehysriihi, jossa tarkastellaan taloustilanteen kehittymistä ja tehdään tarvittavia päätöksiä.

Hallitus on sitoutunut velkaantumiskehityksen kääntämiseen, mikä käytännössä tarkoittaa että tulemme tekemään päätöksiä sekä verojen kiristyksistä että menojen supistamisesta.

Taloudessa on epävarmuuden lisäksi näkynyt myös toivon pilkahduksia. Bruttokansatuote kasvoi viime vuonna 2,9 % ja kuluttajien sekä teollisuuden luottamuksen lasku on pysähtynyt. Parhaimmillaan kasvava luottamus johtaa kulutus- ja investointipäätöksiin ja ne taas taloudellisen toiminnan vilkastumiseen.

Kehysriihen päätösten tuleekin tukea haurasta kasvua, eikä leikata sitä. Talouskasvua edistävien toimien ja uusien työpaikkojen lisäksi tarvitaan myös julkisen talouden sopeutustoimia.

Edessämme on raskaita päätöksiä. Tähän yhteiseen korpivaellukseen osallistuvat kaikki suomalaiset. Taakanjaossa on kuitenkin tärkeää noudattaa vanhaa suomalaista sanontaa ”jokaiselta jotakin, voimavarojensa mukaan”.

Tätä oikeudenmukaisuuteen pyrkivää periaatetta noudatti tekemäni esitys suurituloisimmille asetettavasta solidaarisuusverosta. Minusta on varsin kohtuullista, että esimerkiksi yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevat suomalaiset osallistuvat ansiotuloverotuksen kiristämisen kautta hieman aiempaa enemmän yhteisen isänmaan auttamiseen.

Verotuksen osalta on myös muistettava, että suuret rakenteelliset veronalennukset viime hallituskaudella ovat osaltaan rapauttaneet valtion tulopohjaa.

Suurituloisten verotus ei solidaarisuusveron kanssakaan olisi vuoden 2008 tilannetta kireämpää. Voiko kukaan sanoa, että tuolloin yli 100 000 euroa ansainneilta olisi pyydetty aivan kohtuuttomuuksia? Ei tietenkään.

Solidaarisuuden ja reilun taakanjaon on toteuduttava kehysriihen päätöksissä laajemmin. Ansiotuloverotus on vain yksi väline työkalupakissa verotuksen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi.

Meidän on tarkasteltava erilaisia mahdollisuuksia karsia verosuunnittelua ja tehdä ratkaisut niin, että verot määräytyvät aina maksukyvyn mukaan. Harkittavaksi tulisi ottaa uusi lisäporras hyvin suurten perintöjen verottamisessa. Tämä ehdotus sisältyi myös Hetemäen verotyöryhmän esityksiin.

Toivoisin sekä hallitus- että oppositiopuolueilta avointa mieltä keskustelussa oikeudenmukaisuuden lisäämisestä välttämättömien sopeutustoimien osalta. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat tarvitsevat puolustajansa nytkin: Nämä ihmiset eivät voi edes kuvitella edellä mainituista valtavista tuloista!

Sen sijaan esitys lisätä yli 100 000 euroa ansaitsevien osuutta yhteisestä taakasta sai aikaan heti aggressiivisen puolustusreaktion niiden joukosta, jotka muutenkin ovat vahvimmilla.

Nyt kaikkien kannattaisikin laittaa jäitä hattuun ja varmistaa, että työ ja oikeudenmukaisuus ovat kehysriihen johtoajatukset. Niillä eväillä me pärjäämme.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.