Mainos

13-vuotias ahdisteli tyttöjä Espoossa

Poliisi on joulukuusta 2008 lähtien tutkinut Kilon alueella tapahtuneita alaikäisiin tyttöihin kohdistuneita ahdistelutapauksia. Tutkittavana on ollut yhteensä 6 tapausta, joissa yksin liikkeellä olleita nuoria tyttöjä on lähestytty yksittäisen nuoren miehen taholta häiritsevällä tavalla.

Ainakin yhdessä tapauksessa ahdistelija oli käynyt fyysisesti kiinni asianomistajaan. Ahdistelija ei kuitenkaan ole käyttäytynyt tilanteissa aggressiivisesti. Ahdistelun kohteeksi joutuneet tytöt ovat olleet iältään 8-15-vuotiaita, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

Tapauksia on niiden luonteen vuoksi tutkittu lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai niiden yrityksinä. Ahdistelut ovat tapahtuneet pääosin päiväsaikaan. Asianomistajien kertomusten perusteella on poliisilla ollut syytä epäillä, että ahdistelija on ollut kaikissa tapauksissa yksi ja sama henkilö.

Espoon poliisin väkivaltayksikkö on saanut omien tutkimustensa kautta selvitettyä, että tekijä on ollut Kilon alueella asuva 13-vuotias poika.

Poliisi on kuullut pojan epäiltyihin rikollisiin tekoihin ja hänet on myöntänyt tapahtumat. Poika ei ole osannut kertoa mitään erityistä syytä teoilleen. Koska tekijä on alle 15-vuotias, eihän hän ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan. Asia onkin saatettu sosiaaliviranomaisten tietoon.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.