Mainos

14-vuotias kaahaa liikenteessä – näin tulevalle ajokortille käy

Viikonloppuna poliisia työllistivät 14-vuotiaiden poikien kaahailut.

Poliisin tehtävälistaa viikonlopulta: 14-vuotiaat pojat kaahasivat poliisipartiota karkuun hurjaa ylinopeutta Outokummussa, 14-vuotias poika keuli mopolla poliisi karkuun Jyväskylässä.

Kyseiset tapaukset eivät ole mitenkään poikkeuksellisen harvinaista luettavaa. Mutta miten on, siirtyykö 14-vuotiaan ajokortti liikennekaahailun takia?

Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Minna Gråstenin mukaan ei.

– Rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15-vuotiaana. Joten jos ajelee alle 15-vuotiaana millä ajoneuvolla tahansa ei syyllisty rikokseen eli tässä tapauksessa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, Gråsten kertoo MTV Uutisille.  

– Ja kun ei rikokseen syyllisty, ei sillä ole myöskään vaikutusta esimerkiksi mopokortin ja tai B-ajokortin saamiseen.  

Gråsten lisää, että alle 15-vuotiaalla on kuitenkin vahingonkorvausvelvollisuus eli vahingoittunut omaisuus on korvattava.

– Lisäksi poliisi tekee yleensä lastensuojeluilmoitus tämäntyyppisissä tapauksissa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.