Mainos

15 kohtaa - näin oikeus perusteli Auerin syyllisyyttä

Satakunnan käräjäoikeuden mukaan Anneli Auerin syyllisyydestä miehensä surmaan ei jäänyt järkevää epäilystä. Tärkeimpänä todisteena käräjäoikeus piti eilen antamassaan välituomiossa hätäpuhelusta tehtyä äänianalyysia.

Käräjäoikeus toteaa päätyneensä tuomitsemaan lesken syylliseksi, koska suurin osa näytöstä puhuu paremminkin syyllisyyden puolesta kuin sitä vastaan.

1. Veitsi ja kaksi klapia

Jukka Lahden surmassa käytettiin vanhaa, pitkään käytössä ollutta keittiöveistä sekä takkapuita. Oikeuden mukaan takkapuiden perusteella ei voida päätellä surmaajasta mitään. Kuitenkin keittiöveitsestä löytyi samoja ruskeita kuituja kuin muualta talosta, esimerkiksi lasten kurahansikkaasta ja tyynyliinasta. Näin voidaan päätellä, että veitsi on ollut perheen käytössä.

2. Terassin ovi

Ulkopuolelle usean metrin etäisyydelle lentäneet kaksi lasinpalaa antavat viitteitä, ettei lasia ole rikottu ulkopuolelta. Lisäksi rekonstruktio on osoittanut, että jos talossa olisi ollut ulkopuolinen surmaaja, hänen olisi ollut huomattavasti helpompaa poistua terassin ovesta kuin rikotun ikkunan kautta.

3. Muistijälkitesti

Testistä ei voida tehdä johtopäätöksiä.

4. Lahden alta löytyneet pitkät hiukset

Väkivalloin irronnut Anneli Auerin hiustukko viittaa siihen, että parin välillä on käyty keskinäinen kamppailu.

5. Lahden talvikengät

Auer on kertonut kuulustelussa, että Jukka Lahti käytti paksupohjaisia talvikenkiä kokoa 41. Näitä kenkiä ei ole myöhemmissä kotietsinnöissä löydetty. Käräjäoikeuden mukaan kaikki viittaa siihen, että ne oli tarkoituksella hävitetty.

6. Miten luotettavia lapsen kuulustelut olivat?

Käräjäoikeus antoi arvoa ainoastaan tyttärelle surmapäivänä tehdylle kuulustelulle, jossa tämä kertoo nähneensä ulkopuolisen henkilön poistuvan talosta. Hän ei ole kuitenkaan nähnyt ulkopuolisen henkilön ja isänsä kamppailua, vaikka kävi vanhempiensa makuuhuoneen ovella useaan otteeseen. Jukka Lahdessa oli useita kymmeniä pistohaavoja, joten kamppailun surmaajan kanssa on täytynyt kestää pitempään. Hätäkeskuspuhelukaan ei täsmää lapsen kertomuksen kanssa.

7. Jälkihavainnot

Poliisikoira sai ainoastaan yhden vainun tonttien väliseltä rajalta. Ulkopuolisesta surmaajasta olisi täytynyt jäädä enemmän jälkiä, sillä olosuhteet jälkien syntymiseen olivat ihanteelliset.

8. Tunnustus

Poliisin mukaan Anneli Auer tunnusti teon videokuulusteluissa syyskuussa 2009. Hän myös toisti tunnustuksen lapsilleen järjestetyssä tapaamisessa. Oikeudessa leski vetosi väsymystilaansa ja poliisin tekemään aivopesuun, jotka saivat aikaan valheellisen tunnustuksen. Käräjäoikeus tarttui kuitenkin siihen, ettei nainen perunut tunnustustaan heti. Käräjäoikeus ei pidä uskottavana, että lesken väitetty väsymystila olisi jatkunut lokakuuhun saakka.

9. Lesken paidan verijäljet

Jäljet eivät ole voineet syntyä niin kuin leski on oikeudessa kertonut.

10. Hätäkeskuspuhelun äänianalyysi krp:ssä

Riittävällä varmuudella on osoitettu, ettei huoneistossa ollut surmahetkellä ketään ulkopuolista.

11. Hätäkeskuspuhelu ja surmatyöhön kulunut aika

Ulkopuolinen on voinut olla huoneistossa alle kuuden minuutin ajan. Jukka Lahden vammat ovat kuitenkin syntyneet huomattavasti pidemmän ajan kuluessa.

12. Ulkopuolisen surmaajan todennäköisyys

Jukka Lahti oli joutunut työssään mm. irtisanomaan työntekijöitä. Hänelle on siis voinut kertyä vihamiehiä. Kuitenkin tässä tapauksessa ulkopuolinen surmaaja olisi erittäin suurella todennäköisyydellä valinnut jonkin muun tekotavan.

13. Surmaa edeltänyt riita

Oikeudessa leski vakuutti parin olleen jopa epätavallisen sopuisa. Käräjäoikeuden mukaan muun muassa naisen syksyllä 2009 kertomat yksityiskohdat surmayön riidasta sekä perheen kodin kaaostila osoittavat, etteivät parin välit olleet kunnossa. Käräjäoikeuden mukaan on riittävällä varmuudella osoitettu, että parin välillä on ollut riitaa.

14. Lesken luonne

Käräjäoikeuden mukaan on täysin mahdollista, että leski olisi voinut toimia surmayönä niin kuin syytteessä on kerrottu. Teko olisi vaatinut kylmähermoisuutta. Nainen on kuitenkin osoittanut olevansa looginen, analyyttinen ja harkitseva, eikä hänen ole osoitettu kärsineen minkäänlaisesta stressistä surman jälkeen. Tässä kohtaa myös naisen tekemät verijälkitestit kääntyivät häntä vastaan: oikeuden mukaan myös tämä osoitti osaltaan, että leski on analyyttistä ja pohdiskelevaa tyyppiä. Hän on älykäs ja pystyisi käräjäoikeuden mielestä toimimaan, kuten syytteessä on kuvattu.

15. Millainen näyttö riittää tuomioon?

Viimeisessä kohdassa oikeus pohtii vielä, millainen näyttö riittää tuomaan tuomion henkirikoksesta, kun surmayön tapahtumista ei ole tarkkaa tietoa. Syytetyn syyllisyydestä ei saa jäädä järkevää epäilyä. Se, että talossa olisi ollut ulkopuolinen tekijä, on osoitettu erittäin epätodennäköiseksi vaihtoehdoksi. Epäselvässä tilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi.

Annelin Auerin tapausta käräjäoikeus piti riittävän selvänä. Puolustuksen mukaan asia viedään vielä varmasti hovioikeuden ratkaistavaksi, kun mielentilatutkimuksen tulokset selviävät.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.