Mainos

8-vuotiaan tytön sieppaus: Mies myöntää teon

Kotkassa tapahtuneen pikkutytön sieppaustapausta puidaan parhaillaan Kotkan käräjäoikeudessa. Sieppauksesta syytetyn miehen mielentilatutkimus on valmistunut. Asiaa käsitellään nyt suljetuin ovin, eikä edes mielentilatutkimuksen tulosta kerrota julkisuuteen.

Oikeus haluaa salauksella suojella alaikäistä tyttöä.

- Kyseessä on alaikäinen asianomistaja, jonka suojaaminen tulee tässä keskeiseksi asiaksi. Lapsen etu vaatii, että myös hänen läheistensä henkilöllisyys salataan. Yksityiskohtien tuleminen julkiseksi vaikeuttaisi asianomistajan elämistä ja selviämistä jatkossa, tuomari perusteli ratkaisua.

Oikeuteen saapunut mies peitti kasvonsa kameroiden edessä ja koko sen ajan, kun media oli läsnä. Mies peitti kasvonsa myös sen jälkeen, kun oikeudessa ei saanut enää kuvata. Tytön omaiset, eli asianomistajat vaativat jopa tuomion julkistamista salaiseksi. Oikeus päättää myöhemmin tuomion salassapidosta.

Yli 20-vuotias kotkalaismies sieppasi viime syyskuussa 8-vuotiaan koulutytön pakettiautoonsa. Tyttö pelastui osin oman neuvokkuutensa ansiosta. Hän soitti jo pakettiautosta hätäkeskukseen ja vanhemmilleen. Myöhemmin samana päivänä tyttö löytyi sidottuna mökistä Pernoon alueelta.

Mies on aiemmin kertonut uhrin valikoituneen sattumalta ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa. Teon motiivi on jäänyt tähän mennessä epäselväksi.

Miehelle vaaditaan rangaistusta törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä. Häntä syytetään myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Mies myöntää syytteet, mutta syytteen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksen hän kiistää. Epäillyn kotoa on takavarikoitu tietokoneita, joista on löytynyt lapsipornomateriaalia.

Syyttäjä vaatii yli 2 vuoden ehdotonta vankeustuomiota sieppaajalle.

- Epäillyn kotoa löytyi 227 lapsipornokuvaa ja 16 videota, syyttäjä kertoi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.