Mainos

92-vuotias autoiija kuoli kolarissa Laihialla

Iäkäs mies kuoli henkilöauton ja rekan kolarissa maanantaina valtatie 3:lla Laihialla. Henkilöauton kuljettaja sai surmansa heti. Täysperävaunuyhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut.

Onnettomuus sattui noin puolitoista kilometriä Laihian keskustasta Vaasan suuntaan, kun kotitalonsa liittymästä lähdössä ollut 92-vuotias autoilija kääntyi Vaasan suunnasta tulleen rekan eteen. Kolariauton kuljettaja oli autossaan yksin.

Kello 8.45 aikaan sattuneella kolarilla oli joitakin silminnäkijöitä. Laihian poliisin mukaan mies ei joko havainnut rekkaa tai ajatteli ehtivänsä ajoissa. Rekka kuitenkin törmäsi henkilöauton vasempaan kylkeen täydessä rehulastissa.

Onnettomuusaamuna taivas oli pilvessä, joten auringon ei uskota häikäisseen kuljettajaa. Ajopiirturin mukaan myös rekka ajoi laillista nopeutta.

Poliisi ohjasi liikennettä kolaripaikan ohi noin kahden ja puolen tunnin ajan.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.