Mainos

Aarnio-oikeudenkäynti: Trevoc teki erikoisen pyynnön Helsingin poliisille

Seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyvän valtavan vyyhden yhtenä yksityiskohtana syyttäjä epäilee Jari Aarnion saaneen rahan lisäksi myös muita lahjuksia Trevocilta.

Syyttäjä katsoo, että Trevoc lahjoi Helsingin huumepoliisin hyllytettyä päällikköä Aarniota muun muassa kahdella tablet-tietokoneella, lainaamalla tälle yrityksen pakettiautoa ja vuokraamalla tälle juhlatilan perhejuhlia varten.

Aarnio kiistää, että kyse olisi ollut lahjoista tai lahjuksista.

- Autoa ja tietokoneita on tarvittu Trevocin laitteiden testaamisessa. Aarnio on myös jättänyt oman autonsa Trevocin käyttöön, kun hän on käyttänyt yrityksen pakettiautoa, Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Trevocin toimitusjohtaja Pasi Patama on samaa mieltä asiasta. Hänen asianajajansa Teppo Laine korosti, että Trevocin autossa oli jatkuvasti kiinni testaukseen tarvittavia laitteita ja sitä käyttivät useat eri ihmiset.

Sama tarkoitus oli myös Trevocin tableteilla.

- Näitä lainattiin paljon eri tahoille. Esimerkiksi Helsingin poliislaitoksella on laitteita edelleen. Pyydänkin laitoksen asiamiestä selvittämään, missä ne ovat ja palauttamaan ne pikkuhiljaa, Laine tokaisi oikeussalissa ja suuntasi sanansa erityisesti asianomistajan eli Helsingin poliisilaitoksen edustajalle.

Juhlatilan vuokraaminen Aarnion perheelle vuonna 2013 hoidettiin Laineen mukaan Trevocin kautta, koska se sai vuokrattua tilan yksityishenkilöä halvemmalla. Laineen mukaan tilavuokra piti laskuttaa Aarniolta myöhemmin.

- Juhlatilan vuokraaminen tapahtui paria kuukautta ennen Trevociin kohdistuneen tutkinnan alkamista ja yritykselle on ollut tyypillistä, että se laskuttaa 80 prosenttia vuoden laskuista viimeisen parin viikon aikana. Tuolloin päämieheni oli, joten se ei nyt ollut mahdollista, Laine sanoi. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.